Tänään oli sähköpostissa viesti; minut on toivotettu tervetulleeksi Ravelryyn! Ja samantienhän sinne piti mennä kurkkimaan, melkein myöhästyttiin 3kk neuvolasta sen vuoksi, piti vielä apteekin kautta pyörähtää rotarokote hakemassa ennen neuvolaa. Onneksi täti oli sen verran myöhässä, että hyvin ehdittiin odotella hieman, ei ihan naama punaisena, puuskuttaen saavuttu vastaanotolle. Tytsyllä kaikki hyvin, kasvaa hurjaa tahtia omilla käyrillään, painoa tullut juuri sopivasti ja hymyllään hurmasi taas kerran. Rokotteet hieman harmittivat, mutta ei kauaa, sen verran peruspositiivinen tuo tyttö on olemukseltaan, ettei jaksa kauheasti murehtia, varsinkin jos kerran äiti huomasi, ettei ollut kiva juttu. Teatraalisen nyyhkäisyn jälkeen jo hymyiltiin sylissä ja äidin sydän suli jälleen kerran totaalisesti.
Neuvolan jälkeen käytiin postissa, oli tuo toimipiste saanut ovet auki juuri sopivasti klo 11 ja saatiin haettua paketit Myllymuksuilta ja Kangastukusta. Tuli ihanat kankaat, mitä tilasin, mutta nyt sitten keli on mitä on. Miten se tähän liittyy? No siten tietysti, että meinasin tytön päiväuniaikaan ommella jo noista ihanuuksista jotain pientä, mutta eipä paljoa voi pikkuista pihalle laittaa päikkäreille, tuonne viimaan ja tuiskuun. Ja sisällä hän ei nuku kunnon päikkäreitä, nyt yritellään, saa nähdä miten käy.
Ravelryä selaan ja ihailen. Mitä ihania ohjeita, ihania töitä, ihania malleja! Kaikki mulle tänne heti nyt. Parin minuutin jälkeen pää oli jo täys ideoita, mitä neuloa. Mistä, oi mistä saisin lisää aikaa tehdä kaiken? Muutama käsipari lisää olisi kiva juttu myös, yksi pari neuloisi toista työtä, toinen toista, kolmas hoitaisi neitiä... Se huono puoli Ravelryssä on, että parin minuutin jälkeen on jo aivan ähkyssä noista ihanuuksista ja toisaalta taas ei ole enää mitään hajua, mistä sitä lähti sukkuloimaan ohjeesta toiseen, neulojasta toiseen. Mutta ei se mitään, aina sen voi aloittaa taas uudelleen, alusta ja löytää paljon uutta ja ihmeellistä. Eikä nettiriippuvaisuus tästä ainakaan vähene, se on varmaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tosi jännä kyllä että löysit mun blogin päivä senjälkeen kun etin sun blogia. Ihana kun teilläkin on vaavi. Siinäpä se aika kuluukin kun ihmettelee sitä aarretta. Toisen kanssa tää on niin tuttua että nyt jo malttaa neuloakin. Blogin päivittämisen kanssa onkin sitten vähän niin ja näin.
Lähetä kommentti