Tuli tuossa siivottua työhuonetta ja käytyä läpi sitten mitä kaikkea löytyykään varastosta. Kirjat sain kirjoitettua varmaan kaikki tuohon listaan, onneksi ei ole läheskään kaikkia tullut ostettua itse. Osa on pelastettu lehtikeräyslaatikosta, osa on saatu lahjaksi. Onhan noita tuossa ihan riittämiin pidemmäksi aikaa... Langat on vielä inventoimatta, mutta niitä riittää. Pitänee ottaa reissuun mukaan useampi kerä, tarkoituksena ajomatkan aikana neuloa jotain pientä ja kesäistä neidille ja ehkä SPR:n keräykseen sukkia ja pipoja. Muutamat pikkusukat pyöräyttää aika nopeasti. Lisäksi tuttavaporukkaan on tulossa perheenlisäyksiä, muutamaan yhtä kappaletta ja yhteen tuplaten, tässä kuukauden sisään, ensimmäisillä on laskettu aika huomenna... Ei ole meidän typy sitten nuorin, pienin ehkä vielä jonkin aikaa noin fyysisesti.
Hankala valita pitsineuletakille mallia. Tein aikoinaan kälyn tytölle Knitty:stä Reid:in joululahjaksi ja se oli kiva malli, tosin toista hihaa se odotti aina joulukuun puoliväliin asti kunnes sen nopeasti parissa päivässä tikutin kauheassa paniikissa. Kiinnostaisi se tehdä, on sen verran nätti malli, mutta jaksanko tehdä sitten toistamiseen samalla mallilla. Uudet käsityölehdet pitää ottaa reissuun mukaan, huomenna ollaan anoppilassa yötä ja anoppi varmasti haluaa selata lehdet läpi. Eiköhän niistä löydy jokin nätti malli? Ainakin se uusimmassa Novitassa oleva hieman a-linjainen vauvan neulejakku on jotenkin hurmaavan vanhanaikainen olemukseltaan, sen varmaan saisi tuosta pätkärääkätystä violetista nallesta tehtyä? Sitten vain arvioimaan minkä kokoinen tuo tyttö on ensi talvena. Siksakmyssyn tyttö tarvitsisi, alkaa tuo silkkivillainen odotusaikana neulottu olemaan nafti ja toinen varastossa oleva on vielä aivan liian iso. Samalla voisi neuloa vielä yhdet isommat tumput, anopin neulomat joululahjalapaset menevät syksyllä. Tumppuihin on pakko neuloa väliin i-cordia, typsy on kätevä saamaan lapaset pois käsistä. Toinen vaihtoehto on tietty neuloa megapitkä joustin, jos sitten pysyisivät ajatusta kauemmin käsissä. Ne pikkuiset kädet kun tuppaavat vatkaamaan ja vispaamaan aikamoista tahtia välillä.
Itsellekin houkuttaisi jotain neuloa, pitkästä aikaa, jos ei tuota rinnanlämmitintä lasketa mukaan. Niin ja teinhän minä sukat itselle tässä vuodenvaihteessa! Olenhan minä siis omaa vaatevarastoa kartuttanut... Tässä ajattelin että jos neulon tytölle Reid:in niin voisin itselleni soveltaa siitä samasta mallista tyköistuvan neuletakin, oltaisiin sitten kuin kaksi marjaa. Ongelma minun kohdalla on sitten se, miten paljon mitat pienenee... se on onneksi hyvällä ruokinnalla sivuutettavissa, eli jos ne mitat ei pienene.
Miehelle tiedän olevan turha neuloa, olen hänelle varmaan neljät villasukat neulonut, niistä hän yksiä käyttää sillointällöin, mutta melko harvoin. Kaksi neulepaitaa lojuvat kaapissa. Käytetyin taitaa olla pääkallopipo sekä kaulahuivit, joita hänellä on kolme, kaikki teddystä tehtyjä, valepatenttia tai tunturineuletta - millä nimellä sitä kutsutaankaan. Siis neulotaan 3 oikein 1 nurin ja toisella puolella taas 3 oikein 1 nurin, niin että työssä menee yksi oikeasilmukkaraita ja yksi nurjasilmukkaraita kuin joustimessa sekä niitten välissä aina raita pitsineuletta. Näin vaikeasti selitettynä. Se on kiva, simppeli malli kaulahuiviin, samannäköistä kummaltakin puolelta, joten ei tarvitse miehen katsella kummin päin kaulahuivi kaulaan sattuu aamulla löytämään paikan. Yksi on musta-harmaa pätkärääkättyä, yksi on punainen ja yksi sitten oranssi. Perinteiset miesten sävyt, mutta kun punainen ja oranssi sopivat niin hyvin miehelleni! Tuo mustaharmaa on sitten "tyylikkyyden vuoksi", mies itse langan valitsi ja siitä kaulahuivin halusi. Mutta eipä hän tarvitse neljättä kaulahuivia. Pipo hänellä on viime talvelta, pääkallopipo oli pakko saada kuulemma. Tarjouduin että olisin uuden pipon neulonut, mutta kun ei ole pakkasia ja tuo entinenkin on ihan hyvä. Miksi siis neuloa hänelle mitään... no ehkä lahjaksi... ystävänpäiväksi vaikkapa.
Tytölle voisi parit villahousut tehdä, kohta siirrytään isompiin vaippoihin ja niihin tarvitaan sitten tuota suojakuorta ettei housut kastu. Suunnittelin tässä Trio-raidallisia pöksyjä, kun kerran kotoa löytyy Huopasta vaaleanpunaisena, ruskeana ja valkoisena. Tosin tuosta Huopasesta saisi kivat, lämpimät töppöset myös noille kohta syntyville pikkuisille... Täytyy käydä varastoa läpi, ainakin yksi kerä on sinistä ja tiedetään jo ennalta että yksi tulokkaista on poika ultran perusteella. Jos tytöksi osoittautuu syntyessään niin voihan tyttökin käyttää sinistä. Paitsi meidän tyttö, joka jostain kumman syystä pukeutuu eniten punaiseen, vaaleanpunaiseen sekä ruskeaan ja oranssiin.
Nyt kuuluu hälyyttimestä huhuilua, paras jatkaa suunnittelua samalla kun neiti tankkaa välipalaa. Ravelrystä löytyy kaikkea ihanaa... jonossa on jo aikamonta työtä odottamassa vuoroaan.
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti