Lähestyy, lähestyy...

Niin se vain muutto lähestyy, työmaalla on nyt lattiat laitettuina ja kosteat tilat laatoitettuina. Kaapistot ja kodinkoneet tulevat ensi viikolla, pihatyöt alkavat seuraavalla. Niin se vain on aika hurahtanut siitä, kun talo varattiin ja ensikertaa työmaalla käytiin ihmettelemässä pystyssä olevia ulkoseiniä. Tuolloin tammikuussa ei oltu vasta kuin sisävalu tehty alakertaan. Maanantaina saatiin arvio jo muuttopäivästä, eli kesäkuun viimeinen perjantai taitaisi olla sitten se hetki, kun tämä asunto tyhjenee. Nyt onkin jo laatikoita vähän joka nurkka täys, pakkailu on alkanut sellaisista tavaroista, joita ei jokapäiväisessä elämässä tarvita, esim talvikamppeet on voinut jo huoletta pakata. En usko että enää tulee mitään 20 asteen pakkasia tänä keväänä. Toivottavasti ei ainakaan, paleltuu muuten kaikki kukat pihalta...

Eilen tuli käytyä kangaskaupassa, ostin sitten kaksi palaa kangasta uuteen asuntoon verhoiksi, pitäisikin nyt joku päivä pyörähtää tuolla uudella kodilla ja ottaa mitat, minkä kokoiset verhot ompelen. Ikkunathan tuolla ei ole yläkerrassa, ainakaan nuoren neidin huoneessa, kauhean korkeat, mutta leveyttä piisaa kyllä sitäkin enemmän. Sälekaihtimet tulevat ikkunoihin kyllä, mutta eihän ne täysin auringonvaloa blokkaa (ei tosin tuollainen tavallisesta kankaasta tehty verhokaan blokkaa) ja toisaalta kangas vähentää kaikumista ja tuo sellaista kodikkaampaa tuntumaa. Vielä pitäisi jokin matto löytää tytön huoneeseen, mutta sen ehtii kyllä muuton jälkeenkin hoitamaan. Varmaan aluksi neiti vielä tulee meidän makuuhuoneeseen yöksi... Yöthän meillä menee noin 1-2 heräämisen tahdilla, yleensä kiltisti omassa sängyssään nukkuen, mutta välillä neidille iskee seuranpuute ja silloin tutti tippuu ja harmittaa tosi herkästi. Tuolloin neiti on tullut sitten meidän väliin, siinä ei tutti tipu niin helpolla eikä harmitakkaan.

Nykyään kyllä pitää varsin hyvin paikkansa se, että jos on liian hiljaista, niin neiti tekee jotain kiellettyä varmastikin. Tänään oli tällainen näky vastassa kun tulin vessasta... Äidin lankapussi oli vetäisty sohvalta lattialle, yksi kerä Nallea oli jo tutkittu ja toisen tutkinta alkamassa. Parhaita leluja nuo langat, äitikin leikkii niillä usein! Juuri kun olen saanut meidän kissat jättämätään lankakerät rauhaan... Tuo sininen Nalle tosiaan meni neidin yli ja ympäri, toisessa kädessä oli kunnon tukko lankaa vielä saaliina.

Neiti 7kk ja Nallekerät - vastustamaton yhdistelmä!
Sukkaohjeetkin tuli jo luettua, koskakohan äiti saa ensimmäiset neulesukat?

Ehkä tämä sitten omalta osaltaan selvittää sitä, miksei neuleita niin kauheasti ole täällä esitellä; neidin suosikkipuuhaa kun on hereillä ollessa tutkia kaikkea mahdollista, sujuvasti kierien, pyörien ja ryömien mennään paikasta toiseen uskomatonta vauhtia. Päiväuniaikaan on aika tehdä muutakin, mutta silloin sitten on noita kotihommia tehtävänä myös...

Ulkomaille lähdössä ollaan menty taas yksi askel eteenpäin. Mies kävi jo psykologilla haastateltavana ja minulla on aika tänään illalla. Kun nuo on tehty ja niistä arvio on saatuna, alkaa sitten pre-visitin suunnittelu. Eli ehkä heinä- tai elokuussa meidän perhe lähtee pariksi viikoksi Kiinaan!

Haikein mielin

Tuli pakattua sitten neidin vaatteita jo laatikoihin; muutto lähenee ja neiti kasvaa kovaa tahtia. Vielä isot vaatteet on jo laatikossa odottamassa muuttoa ja nyt meni sitten pieneksi jääneitä vaatteita laatikkoon. Meidän ihana pikkuinen ei ole enää niin pikkuinen. Jokaisesta vaatteesta tuli jokin muisto mieleen ja ne teki mieli painaa vielä kerran sydäntä vasten, haikeana. Täytyy vain koittaa ajatella että vielä jonain päivänä niille vaatteille on toinen käyttäjä (jollei laiteta neidin serkuille kiertoon, kunhan niitä syntyy lisää, tällä hetkellä neidin serkut kun ovat häntä vanhempia. Pikkulinnut tosin vihjailivat jo, että mahdollisuuksia pikkuiseen serkkuun on ilmassa, nähdään sitten syksymmällä, käykö niin... ;-) )

Olenhan minä kait aikamoinen materialisti, kun noihin vaatteisiinkin liittyy niin monta juttua. Niiden kautta konkretisoituu niin tämä koko äitiys omalla tavallaan, muistan hyvin kun miehen kanssa ensimmäiset pikkupyykit pestiin ja niitä ripusteltiin sitten pyykkinarulle kuivumaan, melkein kyyneleet silmissä. "Ajatteles, näin pieni paita, näin pienet housut, ja kohta näille on käyttäjä!" me juteltiin innoissamme, onnellisina. Nyt se pieni käyttäjä on jo niin iso, ettei nuo vaatteet hänelle enää päälle mahdu (vaikka alussa olivat liian isoja) ja tuolla hän nukkuu sängyssään, uniliina tiukasti kädessään, vielä vähän mustikka-kaurapuuroa poskellaan.

Onhan se kyllä ihana katsella tuota pientä tutkimusmatkailijaa, joka niin vilpittömästi on todella kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Sitä tutkitaan elämään täysin sydämin, suin ja käsin. Jos sitä ei voi syödä, sitä pitää taputtaa. Mitä erilaisempia asioita sitä pääsee taputtelemaan, sitä parempi. Ja jos sen suuhun saa, niin tottahan toki pitää maistaa! Meillä opetellaan aktiivisesti EI-sanan merkitystä, äiti kieltää kaiken kivan. Ehkä se on yksi äitiyden koetinkivistä? Miten hyvin sitä saa neidille opetettua, että katsoa saa, mutta kaikkea ei saa koskea tai laittaa suuhun? Ja ilmeistä päätellen likka kyllä jo tietää, että ihan kaikkea ei saisi koskea; kun jää kielletystä jutusta kiinni on ilme sekoitus riemua (minä osasin ihan itse päästä tänne tutkimaan!), naurua (äiti huomasi mitä minä teen), uhmaa (pakko saada koittaa) ja puhdasta viattomuutta (en minä mitään raplaa mitä minä en saisi!). Samaan aikaan sädekehä ja pirunsarvet päässä. Kiellä siinä sitten vakavalla naamalla aivan kuin tosiaan tarkoittaisit sitä, kun toinen elää täysiä vauvanelämää!

Tänään aamusta kävimme talotyömaalla, siellä on hommat ottaneet taas ison harppauksen eteenpäin sitten viimekäynnistä. Nyt on alakerta laatoitettu, maalaukset on tehty, portaat asennettu ja sähköhommat käynnissä. Pistorasioita, valokatkaisijoita, valoja ja ilmastointilaitteen säätönuppeja on jo vähän joka paikassa asennettuna, portaissa on portitkin paikallaan. Ensi viikolla tulee meidän aikuisten makuuhuoneen kaapisto, sitten seuraavalla tulevat muut kaapistot. Ei enää ole paljoa jäljellä asioita, että tuo on valmis. Siksikin on tullut taas pakkailtua. Seuraavalla käyntikerralla pitänee ottaa kynä, paperia ja mittanauha mukaan ja mittailla noita vaatehuoneita, että osaa suunnitella niihin sisustukset. Tällä käynnillä otin kuvat pihasta talon edestä ja takaa, mitat saan piirrustuksesta. Pitänee nimittäin pihasuunnittelukin tehdä tässä; mihin tulee istutuksia, mihin tulee puuvaja, kompostori, aidat... Orvokkeja jo ostin, ne menevät meillä oleviin ruukkuihin ja muuttavat sitten uudelle asunnolle.

Nallesta olen Haavistolaisia lapasia koittanut tässä neuloa, niihin vain järjestäen tulee se noin 60 silmukkaa lapaseen ja ohuillakin puikoilla (paljon ohuemmilla kuin Nallelle on suunniteltu) tulee minulle liian leveätä lapasta. Pitäisi varmaan vähentää mallikerta, pari noista? Tai sitten jos löytyisi vielä ohuempaa lankaa jostain, Pirkkalanka voisi olla yksi vaihtoehto... Täytyy tässä varmaan hylätä tuo lapasjuttu nyt hetkeksi ja etsiä jokin nätti pitsivillatakki/bolero malli neidille kesähäitä varten. Veli kun vihitään elokuun alussa ja tuttavapariskunta sitten sitä seuraavana viikonloppuna. Mekkoa ei tarvitse neidille etsiä, siitä ovat pitäneet isoäidit ja isotäti huolta. Ongelma vain on se, että minkä niistä mekoista neiti laittaa ylleen, vai pitäisikö kesken hääjuhlien hänen vaihtaa asua. Neuletta tarvitaan sitten illalla, ilman viilentyessä... Eilen kolusin jo Novitan ja Garnstudion ohjeita, tänään täytyy jatkaa, jos tuo likka vielä noita aamupäikkäreitä pitkään nukkuu. On jo nimittäin reilun tunnin vetänyt unta...

Hommat rullaa (kuin hirvi rullaluistimilla)

Äkkiä sitä sitten tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Mies laittoi viime perjantaina menemään CV:n tuosta ulkomaille lähdöstä ja kolmen tunnin kuluttua (Suomessa kello oli tuolloin 03.00 aamuyöllä) oli tullut jo vastausta. Seuraavaksi edessä on psykiatrin haastattelut, testataan sovellutaanko me elämään toisella puolella maapalloa. Jännä homma, tuskin meitä ihan huvin vuokse tuonne testeihin laitetaan, eli taitaa mies olla vahvoilla tuon paikan saannissa. Hieman ristiriitaiset ajatukset, toisaalta "upeaa, ihanaa, JEEE" ja toisaalta sitä sitten mietityttää se, että sehän on sitten hieman pidempi kotiäitiys edessä. No en epäile etteikö työtä riittäisi, kun Suomeen palataan ja saanhan olla neidin kanssa kotona reilun vuoden pidempään, kuin alunperin suunnittelin ja ajattelin. Ei näe tarhatädit neidin ekoja askeleita, vaan äiti.

Me sitten neidin kanssa harjoiteltiin lentämistä, kävimme Helsingissä haistelemassa kevättä. Menomatkalla pikkuisella paloi käämit kun tuli kuuma ja lentokone vain seisoi paikoillaan kentällä. Vasta kun koneen kippari painoi nastan lautaan ja lähdettiin, loppui itku ja sitten hymyiltiin koko koneellisen kanssa. Oltiin yhtä päivänpaistetta ja aurinkoa, kuka sitä paikallaan olosta tykkäisi? Laskeutumisen jälkeen, kun kone rullaili hitaasti parkkipaikkaa hakien, tuli taas itku, lentäminen oli kivaa, muu ei. Helsingissä sitten vierastettiin kaikkea ja kaikkia, alkaen isovanhemmista ja isoisoäidistä sitten muihin vieraisiin. Onneksi parin päivän päästä hieman helpotti jo isovanhempien kohdalla tuo vierastaminen ja äidin ei tarvinnut olla koko aikaa enintään 3 askeleen päässä näköetäisyydellä ilman että kauhea huuto alkoi samantien. Meinasi mennä vessassa käyminen hankalaksi sitä ennen :-p

Kotimatkalla tuli todettua, että meillä on varsinainen "flying SuperBeibe", niin lunkisti neiti otti lentomatkan että äidillä meinasi pakahtua sydän onnesta! Neiti istui nousun ajan kaukalossaan ja raplasi lentokoneen vyötä, sitten piti päästä äidin syliin ja lukemaan sitä Finnairin lehteä ( Blue Wings vai mikä se nyt onkaan) ja lasku sujui omalla vyöllä äidin vyöhön pultattuna. Saipa tyttö sitten kehuja kanssamatkustajiltakin, kun olivat tietysti ajatelleet "voi ei, pikkulapsi lennolla, tulee pitkä matka kun tuo huutaa ja rääkyy koko matkan tietysti!". Meidän oma rakas SuperBeibe, jolle lentäminenkin on huimassa 6kk iässä (ensi lauantaina tulee sitten se 7kk täyteen) tuttua kauraa. Saa nähdä miten menee syksymmällä sitten pitkät lennot, lentoaika kun on sellaiset 8h. Onneksi matkassa on mukana myös isi ja neiti on silloin hieman vanhempi. Viihdykettä kyllä tullaan tarvitsemaan paljon!

Puikoilla on muutamatkin lapaset, lähdin mukaan neulomaan Eeva Haaviston mallin mukaisia lapasia. Nuo mallithan ovat minulle jo tuttuja lapsuudestani, mallit kun ovat tuolta Kymenlaaksosta ja useampi kuin yksi kuvio on päätynyt isoäitini tikuttamana minun lapasiini, joilla on tehty lumipalloja, -ukkoja, -linnoja... Tuli nostalgisia tunteita kun ko kirjan isoäitini lankakerien kera sain, niin monta tuttua mallia (mummini täyttää 90v syksyllä ja ei pysty enää neulomaan, kun villlalangat aiheuttavat niin pahaa ihottumaan käsiin, eikä ole innostunut sitten puuvillalangoista eikä muista enää. On kuulemma jo oman osuutensa neulonut.)

Salainen neuleystävä on sitten omalta osaltani päättynyt, paljastin itseni Päivikille viimeisen paketin yhteydessä. Oli mukavaa keksiä kaikenlaisia ylläreitä ja hänen blogistaan näin kivojen tempausten infoja (mm tuo "pitsiä vai palmikoita" - sukkavaihto, johon osallistuin) ja monessa olimme yhdessä mukana. Onneksi salaisuus taisi pysyä loppuun asti, eikä paljastunut ennen aikojaan! Toivottavasti olivat mieleisiä nuo yllärit, koitin lukea tuota ilmoittautumislappua tarkkaan ja pohtia, mikä olisi sitten se paras muistaminen. Saapa nähdä, syksyllä olisi sitten seuraava kierros tulossa, mutta eivät taida hyväksyä "ulkosuomalaista" matkaan mukaan ja meillä tulee muutto kesken tuon kierroksen. No, täytyy sitten kiusata suomalaisia kavereita ja kysellä privaattivaihtoja, jos iskee akuutti suomalaisen neulelangan puutos ja pula!

Mutta nyt puuronkeittoon, nuori neiti tuossa taputtaa ja jokeltaa jo siihen malliin, että äitiä kaivataan ruokkimaan!

Terapian tarpeessa?

Ainakin vauvaterapian, eli siis mikäs olisi sen parempaa, kuin saada unilämmin neiti syliin halattavaksi ja saada häneltä kuolapusuja pitkin kasvoja? No antaa neidin nukkua päiväunia vielä, viime yö meni taas niin penkin alle että ei mitään rajaa. Ilmeisimmin iltapalana syöty mangojugurtti ei neidin masulle sopinutkaan vaan aiheutti aivan kauheat mahanpurut, joita pikkuinen itki kello 23.30-5.00, aina välillä hetkeksi nukahtaen ja sitten taas poruun puhjeten. Mango soseena ei ole oireita aiheuttanut, eli ehkä se on tuossa jugurtissa sitten jokin, joka neitiä ärsytti? Voi äidin reppanaa kun sattui niin että selkä meni kaarelle ja tuli surkeaakin surkeampi itku, siinä oli äidilläkin itkussa pitäminen kun koitti toista hyssytellä ja lohduttaa. Lopulta onneksi uni voitti ja jatkettiin melkein aamu 10 asti unia, ennätyspitkään kun normaalisti meillä alkaa päivähommat jo siinä kello 7 aikaan. Saa nähdä menikö nyt rytmi ihan sekaisin?

Onkin sitten ollut vähän hitaampi alku tällä viikolla, tosiaan tuon heräämisen jälkeen syötiin aamupalaa ja lähdettiin sitten vaunuttelemaan. Eihän noita tuttuja äitejä tietenkään enää ollut mailla eikä halmeilla näkyvissä, taisivat olla jo kaikki kotona päiväateriaa valmistamassa pikkuisille, kun me kurvailtiin menemään. Lisäksi tuolla ulkona on aivan järkyttävä tuuli! Aamulla sateli räntääkin, kun ikkunasta ulos vilkaisin, nyt sentään paistaa aurinko ja mittari näyttää jopa +9 astetta...

Pitkästä aikaa minulla on esitellä jotain valmistakin, tämä neuletakki minun on pitänyt tehdä Neidille jo vaikka ja kuinka kauan sitten, nyt sen sitten sain viikossa tikuteltua (eikä ollut edes mitään yltiöaktiivista tikutusta, eli nopeasti nuo pienet neuleet valmistuvat). Tämä on sitten loppuviikon Helsingin reissua varten söpöstelytakki, jolla hurmataan isovanhempia ja isoisoäitiä, isotätiä yms sukua:

Pikkuneidin söpöstelytakki

Langat: Novita Nalle colori ja Novita Palma
Puikot ja virkkuukoukku: 3mm Addi
Malli: Novita kevät 2008 lehdestä nro 66
Koko: 68-74cm

Lisävarusteena söpöstelyyn:

Langat: Novita Nalle colori ja Novita Palma
Puikot ja virkkuukoukku: sukissa 2.5mm ja pipossa 3mm Addi
Malli: Sukat Uhoavan Gnu:n "Supervauvan polvisukat" ja myssy Novita kevät 2008 lehdestä nro 67
Koko: 68-74cm

Puikoilla on vielä lapaset tuosta colorista, jos ne ehtisi tekemään, sitten on tuo vaaleanpunainen pätkärääkätty colori käytetty. Nuo sukat on aivan mahtavat, niitä pitää tikutella parit lisää, juuri hyvät kantoliinassa olevalle Neidille! Lisäksi sukat oli tosi nopea tehdä ja ei ollut edes lähellä, että ns toisen sukan syndrooma olisi iskenyt. Ja ihan oikeassa elämässä ne sukat ovat samaa paria, saman kokoiset, nyt näyttävät kyllä olevan kuvassa ihan eri paria... Napit sekä neuletakissa että myssyssä koristeena oleva ovat tilattu jo aikaa sitten jostain nettiputiikista (kun muistaisi mistä!), mieheni valitsi ne tuolta nappilaatikostani pienen suostuttelun jälkeen tähän neuleeseen laitettavaksi :-p

Tänään päästiin postillakin käymään, pakettikortti tuli jo viime viikolla... Sieltä paljastui sitten iso paketti SNY:ltä, joka ei enää ole salainen, ainakin paketin päällä oli nimi näkyvissä ;-) Kortti paketissa vielä lupaili yhtä pakettia tälle kuulle... :-o Tämä paketti oli kyllä aivan uskomattoman upea, useampi kerä tosiaan tuota Marks & Kattensin Anemone lankaa, 50% puuvillaa 50% akryyliä. Vaikka nuo tekokuidut ei ole missään haaveitten kärkipäässä minulla, niin tuo lanka ei ole yhtään keinokuituista, vaan ihanan pehmeän puuvillaista. Ainakin muutamasta kerästä tulee neidille jotain kesäistä. KIITOS SNY (eli kiitokset Seinäjoelle Päiville)! Piti äkkiä ottaa kuva tuosta paketista, kun vielä oli tuo suklaalevykin korkkaamatta.

Mutta kun neidin päiväunet tuntuvat vielä jatkuvan, niin ehkä otan toisenkin rivin suklaalevystä nautittavaksi, neulon tuota lapasta pari kerrosta ja lueskelen mitä maailmalla on tapahtunut...

ps. Sain muuten sormukseni jo takaisin, meni takuuseen se korjaus, vaikka valmistajan mielipide olikin, että olen itse käsitellyt sormustani niin, että se on aiheuttanut kiven irtoamisen. Vihjasivat että olen esim pudottanut sormuksen. Kumma vain en itse kyllä muista sellaista, mutta niin tai näin, nyt on taas sormus omalla paikallaan kädessä!