Mies otti ja lähti...

Sitä alkoi sitten yksinhuoltajan arki. Mies kun pakkasi eilen tavarat ja tänään aamulla ovi kävi kello 5 ja mies häipyi maisemista. On tällä hetkellä laskeutumassa Saksaan, palailee joskus torstain-perjantain välisenä yönä. Sillä vihoviimeisellä juoppokoneella tietty, sillä joka on Oulussa kello 1 yöllä. Jos nyt siihen ehtivät, ettei tuo Saksa-Helsinki -lento ole sitten myöhässä. Perjantaina onkin hyvä tulla kotiin, koska silloin on sitten firman pippalot, joista mies kotiutuu joskus lauantaina...

Eli täällä ollaan sitten neidin kanssa kahdestaan ja mikäs siinä olessa! Vielä kun sain ladattua akkuja käymällä tekemässä 3 päivää töitä, niin eipä sen paremmasta väliä. Mies oli ammana täällä sen aikaa, kun minä huitelin töissä menemään, perjantaina tein aamuvuoron ja la&su iltavuorot. Vielä olisi muutama vuoro suunniteltuna, sitten saa nähdä, koska taas töihin kerkeän. Eli koska me olemme Suomessa... Eipä sinänsä, että minulla nyt kauhea kiire olisi töihin, mutta oli tuo henkisesti todella virkistävää olla poissa kotoa 8h vuorokaudessa ja ilman neitiä! Tuota ennen olimmekin olleet erossa noin 10h, nyt tuli siihen 24h lisää kolmessa päivässä. Kauhea, huono äiti, kun nauttii erossa olemisesta... no onhan likka sentäs jo 7.5kk, eli paljon on hänen kanssa tullut aikaa vietettyä! Helppohan oli neiti jättää kotiin isin hoitoon, oli itsellä se varmuus kuitenkin, että mies nyt osaa hypätä juuri niinkuin tyttö tahtoo. Mies kun antaa kaikessa periksi; jos ei puuro maistu niin korkataan uusi purkki sitten kuningatarsosetta tai muuta neidin herkkua. Jos ei heti uni tule, niin isi käy viereen nukuttamaan, nukahtaen yleensä itse. Lisäksi mies antaa neidin katsella telkkaria, jota taas äiti rajoittaa...

Kyllähän meillä monessa asiassa on miehen kanssa selväksi sovitut pelisäännöt sen suhteen, miten me tulemme lastamme kasvattamaan, elämänarvot yms on mieheni kanssa niin samansuuntaiset, että ei niistä tule ongelmia. Pikkujutuissa sitten on ne erot; mies käyttää enemmän kertakäyttövaippoja (koska ei tykkää huuhtoa kakkoja kestovaipoista, ei nyt niin että minäkään sitä rakastaisin) ja antaa helpommin periksi pikkujutuissa. Toisaalta taas mies laittaa vaatteiksi neidin ylle ekat jotka kaapista käteen sattuu, minä mietin ehkä hieman pidempään niitä yhdistelmiä. Miehelle ei ole hiusten harjaaminen niin tärkeä hoitotoimenpide ja minä taas harjaan neidin hiuksia välillä useampaankin kertaan vuorokaudessa, myssytukasta taas takaisin sileämpään, suorempaan muotoon.

Alkaa hiljalleen nousemaan stressitaso tuosta asunnon valmistumisesta. Meidän vanhempien makuuhuoneen liukuovikaapiston piti tulla jo toukokuun lopussa, tuli sitten viime viikolla torstaina. Onneksi tuli sitten vihdoin ja viimein tuolloin, miehellä oli sopivasti aikaa tehdä se kaverinsa kanssa valmiiksi ennen lastenvahtirupeamaa ja työmatkaa. Sen sijaan muut kaapistot (eteinen, keittiö, kodinhoitohuone, lastenhuoneet ja vessat) piti tulla viime viikolla ja ei näkynyt. Sai sitten rakennusmestari tivattua Kalajoen tehtaalta, jossa nuo tehdään, lausunnon "joo, meillä on tilauskirja niin täys, että ei olla näitä viitsitty tehdä". Siis voi KERPELE! Tulee nimittäin aika kalliksi, jos ei päästä muuttamaan kuun vaihteessa, me kun olemme tämän asunnon myyneet jo aikaa sitten ja jos tämä ei vapaudu heinäkuun alkuun mennessä, niin joudumme maksamaan sakkomaksua asunnon ostaneelle pariskunnalle useampia tuhansia euroja. No sen kyllä tietää mihin suuntaan se lasku sitten lähtisi...

Kodinkonetoimituksen piti tulla viime viikolla, mutta tuli sitten sitä edeltävällä viikolla, eli muutaman vuorokauden liian aikaisin. Ainoa, joka puuttui, oli pakastin... sen perään kun soiteltiin, oli ensin lupaus että tulee maanantaina, maanantaina kerrottiin että ehkä keskiviikkona, keskiviikkona siirtyi perjantaihin. Joka kerta Oulaisten kodinkonetoimittaja pyysi ottamaan yhteyttä Kiitolinjaan, josko se olisi jo rahtikirjalla heillä tulossa. Kiitolinjalla ei ole ollut koko aikana mitään hajua koko pakastimesta, eli täysin turhia puheluita siihen suuntaan ja joista on saanut sen käsityksen, että on se pakastin jossain ja tulossa. Lopulta meni miehellä hermot ja sai sitten herra kodinkonekauppiaan selkä seinää vasten ja hän joutui tunnustamaan, että ehkä ensi viikolla tietää, että saako edes koko pakastinta meille toimitettua koskaan! Haistakoot kukkanen. Ei voinut suoraan tunnustaa, tai pakastinta tilatessa mitään asiasta sanomaan, kodinkoneetkin kun tilattiin jo tuolla helmi-maaliskuun taitteella. Ihmeellistä venkoilua ja kieroilua tuon homman kanssa, laskun kyllä muisti lähettää, ja laskussa on myös pakastin mukana. Arvatkaa vain maksetaanko asiaa riitauttamatta, jos ei pakastinta saada. Onneksi ilman pakastintakin voi hetken aikaa elää, tosin meillä kyllä on aika paljon tuolla pakasteessa kaikkea, mikä olisi kiva säilyttää pakastettuna, alkaen vauvanruoasta ja ylimääräisestä äidinmaidosta...

"Pääsette helpolla kun ette itse rakenna!" Juu, helppoahan tämä on, eikä onneksi mene aikaa siihen, että selvittelee, koska tavaroita tulee, käy vastaanottamassa niitä ja sitten kinaa noitten tavarantoimittajien kanssa vähän kaikesta. Lisäksi tässä on saanut yliannostuksen rautakaupoista ja kaakelivaihtoehdoista. Mutta pientähän tämä on, ei ole tarvinnut itse naulata tai maalisudin kanssa heilua.

Tällä viikolla on sitten pihatöitten vuoro tuolla talolla, samoin jos vihdoin ja viimein tuo yläkerrankin vessa/pesuhuone laatoitettaisiin. Vielä viime viikolla sinne oli jotain vesieristettä sivelty lisää. Onhan tässä vielä 2.5 viikkoa aikaa muuttoon...

Neuleista sen verran että se huivi on vieläkin pingottamatta. Minäkö saamaton? Ei kun en ole ehtinyt niitä pitempia nuppineuloja etsimään ja ostamaan. No neuloin tuossa En Pointe-tossut Tovesta ja niiden pariksi Suzzane's purse - laukun samaisesta langasta. Tarkoitus oli saada noista sitten neidille söpöstelytossut ja hienon naisen käsilaukku sinne häihin kesällä. Tuolla nuo pyörivät pesukoneessa ja minä jännään, minkä kokoisina tulevat ulos. Sitten vain hieman muotoilua ja kirjailua, niin siinä ne... Mies on onneksi jo niin hyvin noista neulehommista perillä, että ei enää yhtään ihmettele, minkä kokoisia sukkia ja laukkuja minä neulon! Tuo neidin käsilaukku on sitten sitä kokoluokkaa, että sinne mahtuu varmaan yksi harso ja ehkä yksi tutti mukaan. Mitäs muuta 9kk ikäinen neiti tarvitsee käsilaukkuunsa?

Edit-täti toi kuvan laukusta ja tossuista, vertailukohtana on nuo kynsisakset, joilla hieman leikkelin muutamaa hieman yhteenhuopunutta kohtaa paremmaksi.

Pikkuneidin tossut ja ihan eka käsilaukku

Langat: SandnessGarn tove
Puikot ja virkkuukoukku: 4mm Addi
Malli: Tossut (hieman ohjeesta muokattuna lähinnä pohjan pituudessa) ja Laukku
Koko: noin 9kk sopivat tossut, laukku kokoa mini
Onnistumisaste: 9/10 (vielä pitää nuo koristella jotenkin...)

Ohrapuuroa ja mustikkaa

Mikäs sen parempaa, kuin kunnon puuro aamupalaksi, vieläpä marjojen kera? Tätä mieltä meillä on ainakin tuo pikkuneiti, suu napsaa tyytyväisenä vielä aamupäiväunillakin. Nyt on tosiaan otettu kokeiluun ohra kauran rinnalle noista suomalaisista viljoista. Toiveissa olisi, että Kiinaan voimme jo pakata 4-viljan puuroa matkaan mukaan! No se tietty edellyttäisi myös sitä, että tuo neiti sihtikurkku oppisi syömään noita vähän karkeampiakin puuroja, eikä vain sametinpehmeää vauvapuuroa... Täytyy tässä muutenkin hiljalleen jo pohtia, miten tuon neidin ruokailut hoitaa sitten toisella puolella maapalloa, ei me nyt ihan rajatonta määrää voida ottaa mukaan ruokaa... vaipat onneksi hoituvat kestovaipoilla, ei tarvitse juosta tietyn vaippamerkin perässä ja maksaa siitä omaisuuksia (kuulemma nuo länsimaiset vaipat mm Pampers ja Huggies ovat todella kalliita tuolla)...

Neulerintamalla on valmistunutta eli Heartland Lace Shawl on tehty! Ohjeen löysin Ravelryn kautta, ah tuo ihana, kamala paikka, josta saa kauheasti uusia ideoita, mutta ei aikaa niitten toteutukseen! Ei vain ole vielä käynyt pingoituksessa tuo huivi, niin en sitä vielä kuvaa, mutta jotain sentään olen saanut tehtyä. Kamerakin on miehen matkassa raksalla, joten eipä paljoa kuvailla (no kännykällä saisi tietty jonkun kuvan raapaistua, mutta odottelen kunhan tuon saan mittoihin viriteltyä!) Pingoituksen kanssa pitää miettiä, mihin tuon saisi mittoihinsa venymään, ja pitäisi hommata pitkiä nuppineuloja, jos jostain löytäisi. Kaupassa oli vain lyhkäsiä, kun tänään katsoin... Nopea tuo huivi oli neuloa, sen verran koukuttava malli, tosin piti koko ajan ohjetta seurata, ei sitä ulkoa oppinut, vaikka samaa toistettiinkin kuusi kertaa ensin. Jonkin verran sitä oppi lukemaan sentään, tuota ohjetta. Lankana oli SNY:ltä saatu Marks&Kattens Anemone, joka on 50% puuvilla, 50% keinokuitu. Miellyttävä lanka neuloa, tuntuu ihan kivan pehmeältä (ehkä tuo keinokuitu sitä pehmentää? Ei tunnu onneksi muoviselta!) ja huiviin riitti 3.7 kerää. Eli hyvä kun tuota yhtä väriä oli 4 kerää! Minulla onkin melkein samanväristä kangasta, joten siitä surautan varmaan jossain vaiheessa itselleni kevyet kesähousut. Sitten on huivi heittää harteille sävy sävyyn!


Mutta nyt sitten toscakakun leipomiseen. Menen huomenna tekemään työvuoron, samoin teen koko viikonlopun töitä. Niin sitä on mennyt jo 7.5kk meidän vauvan syntymästä. Tämän jutun kirjoitukseen on mennyt melkein 10h, aamupuurosta aloitin jutun ja nyt neiti kuukahti juuri yöunille. Olikin rankka päivä hänellä kun käytiin raksalla katsomassa mitä isi hommailee; rakensi meille vaatekaappia makuuhuoneeseen. Niin se vain edistyy sekin, pakkohan tuon on kyllä edistyä. Muuttoon on 2.5 viikkoa... JAIKS! Mutta tosiaan, leipomaan suuntaan.

Tämän hetken painan sydämeeni...

Voi että nukkuva lapsi osaakin olla suloinen! Nostin tuossa juuri äsken nukkuvan tytön turvakaukalosta vaunuihin jatkamaan päiväunia, piti nimittäin käydä ensin kaupassa ostamassa leipää, se kun unohtui perjantaina ostaa... Syötiin ennen kauppaanlähtöä hyvä ateria tytön kanssa pakkasesta sulatetuista sosekuutioista tehtynä ja kaupassa jaksoi neiti seurustella. Kotimatkalla sitten oli nukahtanut turvakaukaloonsa. Pikkuisen pisti mutristelemaan, kun äiti häiritsi unia nostelemalla, mutta sitten, uniliinansa saatua otteeseensa, venyteltiin nukkumisasentoon. Tuo ilme ruusunuppusuulla, tuo pieni huokaisu tyytyväisenä. Ne on niitä, mitkä haluan säilyttää muistoissani aina. Miten toinen on niin pieni vielä, niin pikkuinen, suloinen vauva!

Ja silti, tuo on iso tyttö jo. Eilen oltiin jo niin poikien perään, meillä kun kylässä kävi 7kk vanhempi nuori herra ja eihän meidän likka olisi muuta tehnytkään kuin kosketellut ja maistellut tuota poikaa. Ihan raivostutti välillä, kun ei saanut koskea niin paljoa, kuin olisi halunnut! Tuo 7kk ikäero tuntui niin suurelta, kun meidän tyttö oli vastasyntynyt ja toinen osasi jo istua ja harjoitteli konttaamista. Nyt tuo ero ei enää tunnu niin isolta - kummasti nuo pikkuiset kasvaa ja kehittyy.

Kummasti sitä nykyään huomaa taas kaupassa kaikki pallomahat ja aivan pikkuiset ihmeet turvakaukaloissaan - ne, jotka eivät vielä ole edes kunnolla heränneet tähän maailmaan. Silloin se tunne hiipii sydämeen, meillä olisi vielä paikka toiselle lapselle auki, meidän elämään mahtuisi vielä toisen kerran sitä vauvantuoksua ja pientä ihmettä. Ei nyt ihan vielä, ei tänään, eikä vielä 9kk kuluttuakaan, mutta ehkä sitten vuoden kuluttua? Jos noin vain saisi valita ikäeron... Kun sitten muistaa miten pitkään esikoista piti odottaa, niin eihän sitä tiedä, miten kauan menisi toisen kanssa, mitä kaikkea siihen väliin voisi huonolla tuurilla mahtua. Hieman hillitsee halua tuo Kiinaan lähteminenkin, jos siellä olemme pari vuotta niin... vaikka kuinka sieltäkin saa hyvää, asiantuntevaa ja länsimaistakin palvelua, niin silti raskausajan varmaankin haluaisin olla Suomessa ja synnyttää myös täällä. Katsotaan nyt... ei ole onneksi tämän päivän homma tai murhe tuokaan. Mietitään sitä sitten jos ja kun Kiinassa ollaan, jos ja kun raskaaksi tulen. Tosin näin jo unta, että olin sitten varaamassa gynelle aikaa ja koitin huonosti englantia osaavalle vastaanottovirkailijalle tavuttaa mitä haluan. Ja ultrassa, johon sitten pääsin, nähtiin pientä elämää, kaksin kappalein. Onneksi en sentään tunnusta ennustusunia näkeväni! :-p

Mikäköhän tuota minun saumuria vaivaa? Ensin ompelee ihan kiltisti, mutta sitten se jotenkin hyppää, lanka tippuu toiselta alaneulalta pois ja eihän sitten pistoista tule mitään. Olen langat pujottanut X kertaa, tarkastanut kireydet yms, ja silti. Puhdistinkin juuri kaikki pölyt tuolta pois. No pitänee katsoa ihan ajan ja ajatuksen kanssa, purkaa puoli konetta, jos on tarpeen. Eipä tässä tosin enää paljoa ole aikaa ommella ja osan kankaistakin olen jo pakannut laatikoihin muuttoa odottelemaan. Samoin meni lankoja useampi pussi jo muuttolaatikkoon. Niin se homma etenee siinäkin rintamalla. Puikoilla on tällä hetkellä vain "Heartland Lace Shawl". Näin sen Ravelryssä ja pitihän se kaavio hommata ja alkaa tikuttamaan, teen tuosta SNY:n lähettämästä Marks&Kattens Anemone-langasta. Toivottavasti lanka riittää (tai siis tuo yksi väri, lankaa kyllä on samaa merkkiä useampi kerä)!

Lähestyy, lähestyy...

Niin se vain muutto lähestyy, työmaalla on nyt lattiat laitettuina ja kosteat tilat laatoitettuina. Kaapistot ja kodinkoneet tulevat ensi viikolla, pihatyöt alkavat seuraavalla. Niin se vain on aika hurahtanut siitä, kun talo varattiin ja ensikertaa työmaalla käytiin ihmettelemässä pystyssä olevia ulkoseiniä. Tuolloin tammikuussa ei oltu vasta kuin sisävalu tehty alakertaan. Maanantaina saatiin arvio jo muuttopäivästä, eli kesäkuun viimeinen perjantai taitaisi olla sitten se hetki, kun tämä asunto tyhjenee. Nyt onkin jo laatikoita vähän joka nurkka täys, pakkailu on alkanut sellaisista tavaroista, joita ei jokapäiväisessä elämässä tarvita, esim talvikamppeet on voinut jo huoletta pakata. En usko että enää tulee mitään 20 asteen pakkasia tänä keväänä. Toivottavasti ei ainakaan, paleltuu muuten kaikki kukat pihalta...

Eilen tuli käytyä kangaskaupassa, ostin sitten kaksi palaa kangasta uuteen asuntoon verhoiksi, pitäisikin nyt joku päivä pyörähtää tuolla uudella kodilla ja ottaa mitat, minkä kokoiset verhot ompelen. Ikkunathan tuolla ei ole yläkerrassa, ainakaan nuoren neidin huoneessa, kauhean korkeat, mutta leveyttä piisaa kyllä sitäkin enemmän. Sälekaihtimet tulevat ikkunoihin kyllä, mutta eihän ne täysin auringonvaloa blokkaa (ei tosin tuollainen tavallisesta kankaasta tehty verhokaan blokkaa) ja toisaalta kangas vähentää kaikumista ja tuo sellaista kodikkaampaa tuntumaa. Vielä pitäisi jokin matto löytää tytön huoneeseen, mutta sen ehtii kyllä muuton jälkeenkin hoitamaan. Varmaan aluksi neiti vielä tulee meidän makuuhuoneeseen yöksi... Yöthän meillä menee noin 1-2 heräämisen tahdilla, yleensä kiltisti omassa sängyssään nukkuen, mutta välillä neidille iskee seuranpuute ja silloin tutti tippuu ja harmittaa tosi herkästi. Tuolloin neiti on tullut sitten meidän väliin, siinä ei tutti tipu niin helpolla eikä harmitakkaan.

Nykyään kyllä pitää varsin hyvin paikkansa se, että jos on liian hiljaista, niin neiti tekee jotain kiellettyä varmastikin. Tänään oli tällainen näky vastassa kun tulin vessasta... Äidin lankapussi oli vetäisty sohvalta lattialle, yksi kerä Nallea oli jo tutkittu ja toisen tutkinta alkamassa. Parhaita leluja nuo langat, äitikin leikkii niillä usein! Juuri kun olen saanut meidän kissat jättämätään lankakerät rauhaan... Tuo sininen Nalle tosiaan meni neidin yli ja ympäri, toisessa kädessä oli kunnon tukko lankaa vielä saaliina.

Neiti 7kk ja Nallekerät - vastustamaton yhdistelmä!
Sukkaohjeetkin tuli jo luettua, koskakohan äiti saa ensimmäiset neulesukat?

Ehkä tämä sitten omalta osaltaan selvittää sitä, miksei neuleita niin kauheasti ole täällä esitellä; neidin suosikkipuuhaa kun on hereillä ollessa tutkia kaikkea mahdollista, sujuvasti kierien, pyörien ja ryömien mennään paikasta toiseen uskomatonta vauhtia. Päiväuniaikaan on aika tehdä muutakin, mutta silloin sitten on noita kotihommia tehtävänä myös...

Ulkomaille lähdössä ollaan menty taas yksi askel eteenpäin. Mies kävi jo psykologilla haastateltavana ja minulla on aika tänään illalla. Kun nuo on tehty ja niistä arvio on saatuna, alkaa sitten pre-visitin suunnittelu. Eli ehkä heinä- tai elokuussa meidän perhe lähtee pariksi viikoksi Kiinaan!

Haikein mielin

Tuli pakattua sitten neidin vaatteita jo laatikoihin; muutto lähenee ja neiti kasvaa kovaa tahtia. Vielä isot vaatteet on jo laatikossa odottamassa muuttoa ja nyt meni sitten pieneksi jääneitä vaatteita laatikkoon. Meidän ihana pikkuinen ei ole enää niin pikkuinen. Jokaisesta vaatteesta tuli jokin muisto mieleen ja ne teki mieli painaa vielä kerran sydäntä vasten, haikeana. Täytyy vain koittaa ajatella että vielä jonain päivänä niille vaatteille on toinen käyttäjä (jollei laiteta neidin serkuille kiertoon, kunhan niitä syntyy lisää, tällä hetkellä neidin serkut kun ovat häntä vanhempia. Pikkulinnut tosin vihjailivat jo, että mahdollisuuksia pikkuiseen serkkuun on ilmassa, nähdään sitten syksymmällä, käykö niin... ;-) )

Olenhan minä kait aikamoinen materialisti, kun noihin vaatteisiinkin liittyy niin monta juttua. Niiden kautta konkretisoituu niin tämä koko äitiys omalla tavallaan, muistan hyvin kun miehen kanssa ensimmäiset pikkupyykit pestiin ja niitä ripusteltiin sitten pyykkinarulle kuivumaan, melkein kyyneleet silmissä. "Ajatteles, näin pieni paita, näin pienet housut, ja kohta näille on käyttäjä!" me juteltiin innoissamme, onnellisina. Nyt se pieni käyttäjä on jo niin iso, ettei nuo vaatteet hänelle enää päälle mahdu (vaikka alussa olivat liian isoja) ja tuolla hän nukkuu sängyssään, uniliina tiukasti kädessään, vielä vähän mustikka-kaurapuuroa poskellaan.

Onhan se kyllä ihana katsella tuota pientä tutkimusmatkailijaa, joka niin vilpittömästi on todella kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Sitä tutkitaan elämään täysin sydämin, suin ja käsin. Jos sitä ei voi syödä, sitä pitää taputtaa. Mitä erilaisempia asioita sitä pääsee taputtelemaan, sitä parempi. Ja jos sen suuhun saa, niin tottahan toki pitää maistaa! Meillä opetellaan aktiivisesti EI-sanan merkitystä, äiti kieltää kaiken kivan. Ehkä se on yksi äitiyden koetinkivistä? Miten hyvin sitä saa neidille opetettua, että katsoa saa, mutta kaikkea ei saa koskea tai laittaa suuhun? Ja ilmeistä päätellen likka kyllä jo tietää, että ihan kaikkea ei saisi koskea; kun jää kielletystä jutusta kiinni on ilme sekoitus riemua (minä osasin ihan itse päästä tänne tutkimaan!), naurua (äiti huomasi mitä minä teen), uhmaa (pakko saada koittaa) ja puhdasta viattomuutta (en minä mitään raplaa mitä minä en saisi!). Samaan aikaan sädekehä ja pirunsarvet päässä. Kiellä siinä sitten vakavalla naamalla aivan kuin tosiaan tarkoittaisit sitä, kun toinen elää täysiä vauvanelämää!

Tänään aamusta kävimme talotyömaalla, siellä on hommat ottaneet taas ison harppauksen eteenpäin sitten viimekäynnistä. Nyt on alakerta laatoitettu, maalaukset on tehty, portaat asennettu ja sähköhommat käynnissä. Pistorasioita, valokatkaisijoita, valoja ja ilmastointilaitteen säätönuppeja on jo vähän joka paikassa asennettuna, portaissa on portitkin paikallaan. Ensi viikolla tulee meidän aikuisten makuuhuoneen kaapisto, sitten seuraavalla tulevat muut kaapistot. Ei enää ole paljoa jäljellä asioita, että tuo on valmis. Siksikin on tullut taas pakkailtua. Seuraavalla käyntikerralla pitänee ottaa kynä, paperia ja mittanauha mukaan ja mittailla noita vaatehuoneita, että osaa suunnitella niihin sisustukset. Tällä käynnillä otin kuvat pihasta talon edestä ja takaa, mitat saan piirrustuksesta. Pitänee nimittäin pihasuunnittelukin tehdä tässä; mihin tulee istutuksia, mihin tulee puuvaja, kompostori, aidat... Orvokkeja jo ostin, ne menevät meillä oleviin ruukkuihin ja muuttavat sitten uudelle asunnolle.

Nallesta olen Haavistolaisia lapasia koittanut tässä neuloa, niihin vain järjestäen tulee se noin 60 silmukkaa lapaseen ja ohuillakin puikoilla (paljon ohuemmilla kuin Nallelle on suunniteltu) tulee minulle liian leveätä lapasta. Pitäisi varmaan vähentää mallikerta, pari noista? Tai sitten jos löytyisi vielä ohuempaa lankaa jostain, Pirkkalanka voisi olla yksi vaihtoehto... Täytyy tässä varmaan hylätä tuo lapasjuttu nyt hetkeksi ja etsiä jokin nätti pitsivillatakki/bolero malli neidille kesähäitä varten. Veli kun vihitään elokuun alussa ja tuttavapariskunta sitten sitä seuraavana viikonloppuna. Mekkoa ei tarvitse neidille etsiä, siitä ovat pitäneet isoäidit ja isotäti huolta. Ongelma vain on se, että minkä niistä mekoista neiti laittaa ylleen, vai pitäisikö kesken hääjuhlien hänen vaihtaa asua. Neuletta tarvitaan sitten illalla, ilman viilentyessä... Eilen kolusin jo Novitan ja Garnstudion ohjeita, tänään täytyy jatkaa, jos tuo likka vielä noita aamupäikkäreitä pitkään nukkuu. On jo nimittäin reilun tunnin vetänyt unta...

Hommat rullaa (kuin hirvi rullaluistimilla)

Äkkiä sitä sitten tapahtuu, kun on tapahtuakseen. Mies laittoi viime perjantaina menemään CV:n tuosta ulkomaille lähdöstä ja kolmen tunnin kuluttua (Suomessa kello oli tuolloin 03.00 aamuyöllä) oli tullut jo vastausta. Seuraavaksi edessä on psykiatrin haastattelut, testataan sovellutaanko me elämään toisella puolella maapalloa. Jännä homma, tuskin meitä ihan huvin vuokse tuonne testeihin laitetaan, eli taitaa mies olla vahvoilla tuon paikan saannissa. Hieman ristiriitaiset ajatukset, toisaalta "upeaa, ihanaa, JEEE" ja toisaalta sitä sitten mietityttää se, että sehän on sitten hieman pidempi kotiäitiys edessä. No en epäile etteikö työtä riittäisi, kun Suomeen palataan ja saanhan olla neidin kanssa kotona reilun vuoden pidempään, kuin alunperin suunnittelin ja ajattelin. Ei näe tarhatädit neidin ekoja askeleita, vaan äiti.

Me sitten neidin kanssa harjoiteltiin lentämistä, kävimme Helsingissä haistelemassa kevättä. Menomatkalla pikkuisella paloi käämit kun tuli kuuma ja lentokone vain seisoi paikoillaan kentällä. Vasta kun koneen kippari painoi nastan lautaan ja lähdettiin, loppui itku ja sitten hymyiltiin koko koneellisen kanssa. Oltiin yhtä päivänpaistetta ja aurinkoa, kuka sitä paikallaan olosta tykkäisi? Laskeutumisen jälkeen, kun kone rullaili hitaasti parkkipaikkaa hakien, tuli taas itku, lentäminen oli kivaa, muu ei. Helsingissä sitten vierastettiin kaikkea ja kaikkia, alkaen isovanhemmista ja isoisoäidistä sitten muihin vieraisiin. Onneksi parin päivän päästä hieman helpotti jo isovanhempien kohdalla tuo vierastaminen ja äidin ei tarvinnut olla koko aikaa enintään 3 askeleen päässä näköetäisyydellä ilman että kauhea huuto alkoi samantien. Meinasi mennä vessassa käyminen hankalaksi sitä ennen :-p

Kotimatkalla tuli todettua, että meillä on varsinainen "flying SuperBeibe", niin lunkisti neiti otti lentomatkan että äidillä meinasi pakahtua sydän onnesta! Neiti istui nousun ajan kaukalossaan ja raplasi lentokoneen vyötä, sitten piti päästä äidin syliin ja lukemaan sitä Finnairin lehteä ( Blue Wings vai mikä se nyt onkaan) ja lasku sujui omalla vyöllä äidin vyöhön pultattuna. Saipa tyttö sitten kehuja kanssamatkustajiltakin, kun olivat tietysti ajatelleet "voi ei, pikkulapsi lennolla, tulee pitkä matka kun tuo huutaa ja rääkyy koko matkan tietysti!". Meidän oma rakas SuperBeibe, jolle lentäminenkin on huimassa 6kk iässä (ensi lauantaina tulee sitten se 7kk täyteen) tuttua kauraa. Saa nähdä miten menee syksymmällä sitten pitkät lennot, lentoaika kun on sellaiset 8h. Onneksi matkassa on mukana myös isi ja neiti on silloin hieman vanhempi. Viihdykettä kyllä tullaan tarvitsemaan paljon!

Puikoilla on muutamatkin lapaset, lähdin mukaan neulomaan Eeva Haaviston mallin mukaisia lapasia. Nuo mallithan ovat minulle jo tuttuja lapsuudestani, mallit kun ovat tuolta Kymenlaaksosta ja useampi kuin yksi kuvio on päätynyt isoäitini tikuttamana minun lapasiini, joilla on tehty lumipalloja, -ukkoja, -linnoja... Tuli nostalgisia tunteita kun ko kirjan isoäitini lankakerien kera sain, niin monta tuttua mallia (mummini täyttää 90v syksyllä ja ei pysty enää neulomaan, kun villlalangat aiheuttavat niin pahaa ihottumaan käsiin, eikä ole innostunut sitten puuvillalangoista eikä muista enää. On kuulemma jo oman osuutensa neulonut.)

Salainen neuleystävä on sitten omalta osaltani päättynyt, paljastin itseni Päivikille viimeisen paketin yhteydessä. Oli mukavaa keksiä kaikenlaisia ylläreitä ja hänen blogistaan näin kivojen tempausten infoja (mm tuo "pitsiä vai palmikoita" - sukkavaihto, johon osallistuin) ja monessa olimme yhdessä mukana. Onneksi salaisuus taisi pysyä loppuun asti, eikä paljastunut ennen aikojaan! Toivottavasti olivat mieleisiä nuo yllärit, koitin lukea tuota ilmoittautumislappua tarkkaan ja pohtia, mikä olisi sitten se paras muistaminen. Saapa nähdä, syksyllä olisi sitten seuraava kierros tulossa, mutta eivät taida hyväksyä "ulkosuomalaista" matkaan mukaan ja meillä tulee muutto kesken tuon kierroksen. No, täytyy sitten kiusata suomalaisia kavereita ja kysellä privaattivaihtoja, jos iskee akuutti suomalaisen neulelangan puutos ja pula!

Mutta nyt puuronkeittoon, nuori neiti tuossa taputtaa ja jokeltaa jo siihen malliin, että äitiä kaivataan ruokkimaan!

Terapian tarpeessa?

Ainakin vauvaterapian, eli siis mikäs olisi sen parempaa, kuin saada unilämmin neiti syliin halattavaksi ja saada häneltä kuolapusuja pitkin kasvoja? No antaa neidin nukkua päiväunia vielä, viime yö meni taas niin penkin alle että ei mitään rajaa. Ilmeisimmin iltapalana syöty mangojugurtti ei neidin masulle sopinutkaan vaan aiheutti aivan kauheat mahanpurut, joita pikkuinen itki kello 23.30-5.00, aina välillä hetkeksi nukahtaen ja sitten taas poruun puhjeten. Mango soseena ei ole oireita aiheuttanut, eli ehkä se on tuossa jugurtissa sitten jokin, joka neitiä ärsytti? Voi äidin reppanaa kun sattui niin että selkä meni kaarelle ja tuli surkeaakin surkeampi itku, siinä oli äidilläkin itkussa pitäminen kun koitti toista hyssytellä ja lohduttaa. Lopulta onneksi uni voitti ja jatkettiin melkein aamu 10 asti unia, ennätyspitkään kun normaalisti meillä alkaa päivähommat jo siinä kello 7 aikaan. Saa nähdä menikö nyt rytmi ihan sekaisin?

Onkin sitten ollut vähän hitaampi alku tällä viikolla, tosiaan tuon heräämisen jälkeen syötiin aamupalaa ja lähdettiin sitten vaunuttelemaan. Eihän noita tuttuja äitejä tietenkään enää ollut mailla eikä halmeilla näkyvissä, taisivat olla jo kaikki kotona päiväateriaa valmistamassa pikkuisille, kun me kurvailtiin menemään. Lisäksi tuolla ulkona on aivan järkyttävä tuuli! Aamulla sateli räntääkin, kun ikkunasta ulos vilkaisin, nyt sentään paistaa aurinko ja mittari näyttää jopa +9 astetta...

Pitkästä aikaa minulla on esitellä jotain valmistakin, tämä neuletakki minun on pitänyt tehdä Neidille jo vaikka ja kuinka kauan sitten, nyt sen sitten sain viikossa tikuteltua (eikä ollut edes mitään yltiöaktiivista tikutusta, eli nopeasti nuo pienet neuleet valmistuvat). Tämä on sitten loppuviikon Helsingin reissua varten söpöstelytakki, jolla hurmataan isovanhempia ja isoisoäitiä, isotätiä yms sukua:

Pikkuneidin söpöstelytakki

Langat: Novita Nalle colori ja Novita Palma
Puikot ja virkkuukoukku: 3mm Addi
Malli: Novita kevät 2008 lehdestä nro 66
Koko: 68-74cm

Lisävarusteena söpöstelyyn:

Langat: Novita Nalle colori ja Novita Palma
Puikot ja virkkuukoukku: sukissa 2.5mm ja pipossa 3mm Addi
Malli: Sukat Uhoavan Gnu:n "Supervauvan polvisukat" ja myssy Novita kevät 2008 lehdestä nro 67
Koko: 68-74cm

Puikoilla on vielä lapaset tuosta colorista, jos ne ehtisi tekemään, sitten on tuo vaaleanpunainen pätkärääkätty colori käytetty. Nuo sukat on aivan mahtavat, niitä pitää tikutella parit lisää, juuri hyvät kantoliinassa olevalle Neidille! Lisäksi sukat oli tosi nopea tehdä ja ei ollut edes lähellä, että ns toisen sukan syndrooma olisi iskenyt. Ja ihan oikeassa elämässä ne sukat ovat samaa paria, saman kokoiset, nyt näyttävät kyllä olevan kuvassa ihan eri paria... Napit sekä neuletakissa että myssyssä koristeena oleva ovat tilattu jo aikaa sitten jostain nettiputiikista (kun muistaisi mistä!), mieheni valitsi ne tuolta nappilaatikostani pienen suostuttelun jälkeen tähän neuleeseen laitettavaksi :-p

Tänään päästiin postillakin käymään, pakettikortti tuli jo viime viikolla... Sieltä paljastui sitten iso paketti SNY:ltä, joka ei enää ole salainen, ainakin paketin päällä oli nimi näkyvissä ;-) Kortti paketissa vielä lupaili yhtä pakettia tälle kuulle... :-o Tämä paketti oli kyllä aivan uskomattoman upea, useampi kerä tosiaan tuota Marks & Kattensin Anemone lankaa, 50% puuvillaa 50% akryyliä. Vaikka nuo tekokuidut ei ole missään haaveitten kärkipäässä minulla, niin tuo lanka ei ole yhtään keinokuituista, vaan ihanan pehmeän puuvillaista. Ainakin muutamasta kerästä tulee neidille jotain kesäistä. KIITOS SNY (eli kiitokset Seinäjoelle Päiville)! Piti äkkiä ottaa kuva tuosta paketista, kun vielä oli tuo suklaalevykin korkkaamatta.

Mutta kun neidin päiväunet tuntuvat vielä jatkuvan, niin ehkä otan toisenkin rivin suklaalevystä nautittavaksi, neulon tuota lapasta pari kerrosta ja lueskelen mitä maailmalla on tapahtunut...

ps. Sain muuten sormukseni jo takaisin, meni takuuseen se korjaus, vaikka valmistajan mielipide olikin, että olen itse käsitellyt sormustani niin, että se on aiheuttanut kiven irtoamisen. Vihjasivat että olen esim pudottanut sormuksen. Kumma vain en itse kyllä muista sellaista, mutta niin tai näin, nyt on taas sormus omalla paikallaan kädessä!

Puoli vuotta äitiyttä

Eilen se tuli täyteen, 6kk äitinä. Sitä vain katseli, sylitteli ja suukotteli tuota pientä ihmistä ja ajatteli, miten ihana hän onkaan. Miten siitä voi olla jo puoli vuotta? Miten ihmeessä? Näin nopeastiko se aika menee, juoksee kauheaa tahtia. Sitä on niin onnellinen ja kiitollinen, että tälläisen pikkuihmeen on omakseen saanut, omalla tavallaan sitä on nöyräkin. Eihän tämä ollut mikään itsestäänselvyys, että me saamme lapsen ja vielä juuri tämän ihanaisen pakkauksen, joka on niin täydellinen viimeistä hiustupsua myöten, pikkuvarpaan kynnestä asti. Elämä on ottanut, mutta on se myös antanut, isolla kauhalla, suuria määriä. Se rakkaus mitä nyt saa kokea, se on aivan uskomatonta, ei sen määrää voinut arvata ennalta. Jo kun saa sanoa että "äiti auttaa", saa kutsua itseään äidiksi, miten tärkeää se voikaan olla, miten hyvältä se voi tuntua! Miten sitä tekisi mitä tahansa tuon pikkuisen puolesta...

Neiti on niin isoa tyttöä jo; istuu ihan itse, ilman tukea, syö kiinteitä ruokia, nauttii ilta- ja aamuvellistä. Kun jotain mielenkiintoista näkyy, hän osaa pyöriä sen luokse tarkemmin tutkimaan ja kaikki kiinnostaa, aivan kaikki. Sitä katsotaan kaikkea suu auki, silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Kääntyminen on muutenkin kivaa, tosin välillä iskee dementia, kun on ensin selältä päästy mahalle, niin sitten mahallaanolo käy ärsyttämään (kun ei tuo eteneminen mittarimatotyyliin käy kauhean nopeasti), iskee väsy ja jotenkin unohtuu, miten mahaltaan pääsi takaisin selälleen. Sitä sitten maataan mahallaan ja huudetaan putkihuutoa naama punaisena hetken kuluttua, jos ei apuun ennätä ja ehdi samalla sekunnilla kun turhautuminen iskee. Nauru on niin lähellä, ilo ja hymy aivan pinnan alla, tosin miehiä vierastetaan, väsyneenä naisiakin. Äidin ja isin syli on pop, sinne pitää päästä usein. Kissat on ihania ja ihmeellisiä, tekisi mieli upottaa kädet kunnolla pehmeään turkkiin ja kokeilla oikein sydämen kyllyydestä, tosin kissat eivät tätä ihanuutta oikein tajua ja jaa neidin kanssa. Vaunulenkit ovat kivoja, tosin pitää päästä vaunuihin istumaan, että näkee. Ja aurinkolasit on ihan kamalat, vaikka ne päässä näyttääkin tosi coolilta. Isin ja äitin välissä on paras paikka nukkua, siellä on kiva myös herätä ja potkia jaloilla tosi kovaa patjaan, niin että jytinä käy. Oma ääni on mukava asia kuunnella, niin lörpötys, kiljunta kuin päristelykin sujuu hyvin. On sitä muutamaan kertaan aivan kuin kuultu "äiti" ja "isi", tosin sanojen perimmäinen merkitys ei varmastikaan neidille ole auennut. Yleisimpiä "sanoja" on ollut "kuukii!".

Lankaleikkien suhteen on ollut hiljaista. Tai no paljon sitä on kaikkea tullut aloiteltua, mutta se pitkäjänteisyys näissä hommissa, se loistaa poissaolollaan. Nyt on työnalla mm Mystic Light-huivi, joka on tyssännyt kesken kolmannen vihjeen. Tarkoitushan oli neuloa sitä mukaan kun uusia vihjeitä tulee, mutta jotenkin on takkuillut nyt tuossa vaiheessa, eikä sitten neljäs vihje enää inspiroi. Neidille olen neulonut villahaalaria, mutta kun se on kokoa 80cm (eli ehkä ensi talvena sopiva, jos sitä sitten tarvitaan edes), niin sillä ei ole mikään kiire ja näin ollen inspiraatio neulomiseen on välillä hakusessa. Eiköhän se sieltä syyssateitten mukana viimeistään tule takaisin, jos silloin Suomessa ollaan. Saa nähdä...

Mutta nyt tuli moottoripyörä pihaan, miehellä eka työreissu tälle vuodelle pyörän päällä heitettynä. Niin se vain kesä tulee, ja mikä ihana kesä siitä tuleekaan!

Kevät tulee keikkuen

Kaksi viikkoa sitten haettiin miehen moottoripyörä tuohon pihaan, oli hienoja kelejä, ajamaan houkuttelevia. Nyt sunnuntai-maanantai välillä päälle tuli useampi sentti lunta. Onhan se kiva, että kerta vuodesta sataa ihan kunnolla lunta, mutta miksi sen pitää olla huhtikuun puoliväli? Ei mitään tolkkua näissä ilmoissa. Toisaalta, en valita. Jos olisi ollut jotain 20-30 asteen pakkasia, niin sitähän olisi tullut istuttua neidin kanssa kahden sisällä. Nyt ollaan päästy kärryyttelemään ja neiti on nauttinut päivittäisen raitisilma-annoksen lähes joka päivä. Ei ihan, joskus ollut sen verran kipeähkö esim rokotusten jälkeen, että on saanut nukkua sisällä pinniksessä.

Oltiin sitten flunssassakin, itse en muista koska minulla olisi edellisen kerran ollut kunnon flunssa. Silloin vuosi sitten keväällä, juuri ennen kuin neiti ilmoitteli tulostaan, oli minulla sellaiset 40 astetta kuumetta pari päivää - kuinkas juuri sopivasti sattuivat olemaan viikon ainoat vapaapäivät töistä? Mies oli silloin Ranskassa työmatkalla, kun minä tulin töistä kotiin palelevana, väsyneenä, vapisevana ja flunssaisena. Se hyöty tuosta korkeasta kuumeesta oli, että tauti oli nopeasti taltutettu. Nyt tässä flunssassa on ollut vain lievää lämpöilyä ja vielä tuo yskä hakkaa ja ärsyttää, pitkään flunssan jo mentyä. Viime yönä valvoin ja kuuntelin, miten meidän pikkuinen hengitti tukkoisesti :-( Olisiko sieltä tulossa elämän ensimmäinen flunssa? Pitäähän niitä käydä läpi, mutta ei minun pikkuisen, ei vielä nyt, ei noin pienenä... ja silti, jos se on vain flunssa, parin päivän räkäisyydellä voitettavissa, niin vähällä siinä selvitään.

Ei ole oikein neuleet inspiroineen, jotain neuleblääh:iä havaittavissa. Haluja olisi neuloa vaikka ja mitä, idetoita olisi, lankaakin piisaisi. Mutta kun puikot on tuossa kädessä, ne tulee varsin helposti laskettua siitä pois. Kaivoin sitten saumurinkin esiin ja sillä on tullut surauteltua; harsoja, flanelleja, imuja kestovaippoihin... Osa meni vauvalahjaksi, osa jäi omaan käyttöön. Pyörivät tuolla pesukoneessa muun vaippapyykin kera, jotta saisivat imutehoa. Ei noita voi kait liikaa olla? Kuten ei vaippojakaan, meidän neidillähän on varsin kattava vaippavalikoima. Mieskin onneksi on sen verran hurahtanut (kun ei ole häneltä euroakaan kiinni noissa vaipoissa), että ei valita, vaan vaihtaa ihan mielihyvin uutta kestoa neidille. Tulee sitten asiantuntevaa kommenttia, että mistä vaipoista hän tykkää ja mitkä ei ole niin hyvät neidille, hänen mielestä. Ylläriylläri, suosikki on nuo AIO:t... ja mieluiten tarranauhoilla, eivät kauheasti sitten poikkea niistä kaupanvaipoista. Anoppi kyllä muistaa aina varmistaa pariin otteeseen, että onko meillä normaalit vaipat vaiko ne kangasvaipat, uskaltaako tytön vaippaa lähteä vaihtamaan vai ei. Olikin huvittavaa kuunnella kun mies vaihtoi neidille kestovaippaa ja samalla koulutti äitiään, vielä kun neiti nappasi korista yhden keston ja purki sen osiin, demonstraatiomielessä. Tuli esiteltyä imumateriaalit taskuvaipasta :-p

Tuo nyt on tytön suosikkihuveja vaipanvaihdon yhteydessä, tutkia niitä vaippoja. Muutenkin pitää kaikkea tutkia, alkaen äidin kasvoista ja käsistä, isin rannekellosta, peitonkulmasta, tyynynreunasta, kännykästä... no siis ihan kaikkea pitää tutkia ja katsoa. Kokeilla, kuulostella, haistella ja lopulta ensin nuolaista, sitten vasta maistaa. Ensin ei mene suuhun, mutta ote on kyllä salamana, ihan mikä vain sattuu kiinnostamaan ja hetkellisestikin mahdollisen ulottovuuden rajalla, vaikkapa kissan häntä. Nyt on sitten kollinahat oppineet jo senkin, että kun tuo "puuskuttava, kiljuva ja kuolaava otus" tulee lähelle, kannattaa vetää korvat pitkin päätä ja piilottaa häntä. Sittenkin on vielä vaihtoehto, että joku nappasee turkista kiinni ja hihkuu riemusta. Samaa tunnustelun riemua saavat sitten kavereitten koirat osakseen ja koittipa tytsy sitten akvaariotakin päästä lähemmin tunnustelemaan, panssarilasi vain esti kaloihin tutustumisen. Muuten akvaariota olisi voinut tuijottaa pitkään, kalat ei nimittäin välittäneet pätkän vertaa typsystä!

Asunnolla on sisätyöt kovassa käynnissä, katot on tehtynä, takka pystytettynä ja kaakeloituna. Maalari on tasoitellut seinät ja maalaus sekä laatoitus alkaa ehkä ensiviikolla. Pitäneekin sitten käydä kertomassa, miten me ne laatat halutaan! Tuntuu että tuo tulee kauheaan tahtiin tuo talo, mutta toisaalta, eihän kesäkuun loppuun enää ole kuin pari kuukautta. Sitä ennenkin ehtii tapahtumaan paljon, aiotaan mm käydä neidin kanssa kahdestaan Etelä-Suomessa, kokeillaan lentokonetta. Ollaan sitten useampi päivä, miehelle kun sattuu työmatka tuohon samaan syssyyn varmaankin, niin saadaan koko perhe olla yhdessä minun vanhemmilla, mitä nyt mies käy töissä. Josko sitten reissusta saisi jotain neulottuakin aikaiseksi? Neidillä kun on siellä omat viihdytysjoukkonsa, ei siinä äitiä paljoa tarvita.

Vapaata äitiydestä

Eilen mies yllätti, tuli melko aikaisin kotiin ja lähestulkoon työnsi minut ovesta ulos. Käski mennä vaikka kaupungille shoppailemaan pariksi tunniksi, saisin vähän vapaa-aikaa kotielämästä. Oli hassu tunne peruuttaa auto pois pihasta ja samalla vilkaista takapenkille; tuossa kuuluisi olla turvakaukalo ja neiti kyydissä. Nyt oli telakka tyhjänä. Kukaan ei kommentoinut liikennevaloissakaan punaisissa seisomista, musiikkia saattoi kuunnella juuri niin kovaa kuin mieli teki. Hassua - elämän pieniä itsestään selviä asioita varmaan, mutta minulla ensimmäinen vähän pidempi irtiotto neidistä ihan yksin. Miehen kanssahan me olemme käyneet muutaman tunnin "parisuhteenhoito-irtiotolla", toisella kertaa kävimme leikkauttamassa hiukset juuri ennen häitä&ristiäisiä, toisella kertaa kiersimme moottoripyörämessuilla. Molemmilla noilla kerroilla neiti oli sillä väliin vanhempieni hoidossa, hyvin olivat pärjänneet. Nyt minun piti pärjätä ihan yksin, mies sai olla kahden tytön kanssa.

Ja mitä minä sitten shoppailin? No tietysti tytölle kesäksi pari lyhythihaista bodya... ja pari t-paitaa tytölle... yhtä nallea katselin, mutta jätin ostamatta, sentään. Miehelle toin suklaata (minähän en sitä syö, en toki :-p ) ja loppujen lopuksi löysin itselleni farkut! Meinasi iskeä epätoivo; ensimmäiset farkut oli aivan liian pienet, toiset aivan liian suuret. Huvittavinta tuossa oli se, että ne kaikki olivat kokolapun mukaan samaa kokoa ja jopa samasta kaupasta sovitettuna :-o Onneksi kolmannet sovitetut farkut olivat hyvät, nyt on sitten sopivat, siistit farkutkin olemassa. Sellaiset, jotka eivät ole äitiysmallia :-p

Oli kyllä ihana tulla sitten kotiin ja kuulla miten hyvin täällä oli mennyt kaikki! Tyttö oli juuri unille käymässä, joten mikäs sen parempaa kuin vielä hetken sylitellä jo unenmaille lipuvaa pikkuista, laittaa tämä pinnasänkyyn, suukottaa poskea ja toivottaa hyvää yötä... Niin kiva kuin se olikin kaupungilla kulkea, oli se kiva tulla kotiinkin.

Nautin kyllä siitä, että sain mennä ilman että tarvitsi tuskailla kynnysten ja ovien kanssa, ei koittaa mahtua hissiin, jota käyttävät ihan normijalkaiset ihmiset siirtyessään alakerrasta yläkertaan, vaikka voisivat viereisiä rullaportaitakin käyttää (minä en vaunujen kanssa rullaportaisiin edes yritä, vaikka sitäkin näkee, ehkä enemmän tosin rattaitten kanssa), ei koittaa päästä hissistä pois, kun vastaan tunkee koko oviaukon leveydeltä ihmisiä jo kauhealla kiireellä, ettei vain hissi karkaa nenän edestä, ei nostaa vaunuja yksin bussiin tai bussista pois (onneksi matalalattiabussiin nuo vaunut saa näppärästi yksinkin, samoin pois bussista, tämä tosin hieman rajaa, mitä busseja voin käyttää), eikä koko aikaa tarvinnut miettiä tuleeko tytölle kuuma, hermostuuko tuo, tuskastuuko jo reissaamiseen. No, enhän minä toisaalta jaksa pyytää apua, tai edes kait kehtaa vaatia sitä. Ettei tule napinaa siitä että "taas siinä on yksi penskan vääntänyt, verorahoja kuluttava elätti, jonka pitää sitten lapsensa kanssa päästä shoppailemaan yms". Minä olen aina halunnut pärjätä itse, itsenäisesti, ja tähän asti olenkin päässyt hyvin, ovistakin kulkemaan, hissiin ja bussiin, vaunujenkin kanssa, ihan itse, neidin kanssa. Toki jos joku haluaa auttaa, niin apu otetaan aina ilomielin vastaan ja kiitän siitä, silmiin katsoen selkeällä äänellä ;-) Ihan vain että se henkilö, joka minua jeesasi, auttaisi sitten vastaisuudessa muitakin, saisi ehkä hyvän mielen siitä, että teki hyvän teon. Kun niitä hapannaamoja (yleensä vaihdevuosi-ikäisiä naisia), jotka ystävättärensä kanssa arvostelevat näkemäänsä ja kuulemaansa kovaan ääneen tai jos ovat yksin, luovat murhaavia katseita (tai kännykän välityksellä arvostelevat ystävättärelle näkemäänsä ja kuulemaansa), on ihan riittämiin.

Niitä siis, jotka valittavat, jos lapsi edes vähän vinkaisee vaunuista, tai jos kysyy apua johonkin tai ylipäätään jos sattuu olemaan samaan aikaan samoilla seuduilla, samassa maassa, samalla planeetalla kuin mitä hekin. Kaverin kanssa tehtiin jo diagnoosia noista naisista; he ovat niitä, jotka on uraputken päässä (ei enää mahdollisuuksia edetä/yletä), kaupasta unohtui sokeria teetä varten ja vain sitruunaa oli tarjolla, sitäkin liikaa, pomo valittaa kaikesta, nuoremmat työkaverit lastaa kaikki hommat kun eivät osaa itse/on liian kiire pitää silmäpeliä pomon kanssa/ovat sairaslomalla rajun raskauspahoinvoinnin tai ennenaikaisten supistusten vuoksi, mies pettää sihteerin kanssa (tai jopa otti ja vaihtoi vaimonsa puolet nuorempaan ja on toisella kierroksella jo tekemässä lapsia) ja lapset on murrosiässä sekä sitten iskee vielä samaan syssyyn vaihdevuodet päälle + mies toi jonkun taudin kotiin sekä iski vielä hiivatulehduskin, puhumattakaan että lempilelusta loppuivat patterit strategisella hetkellä (kun eihän siitä miehestä kauheasti iloa ole enää, varsinkin jos lähti jo toisen matkaan). Vaikea siinä on olla iloinen ja ystävällinen, tarjota apua, hymyillä, olla kohtelias, avulias, huomaavainen.

Ehkä minä olen itse parinkymmenen vuoden kuluttua samanlainen hapannaama ja rankan työpäivän jälkeen viimeinen asia, mitä haluan, on kuunnella jonkun vauvan rääkynää ja autella vaunuja bussiin tai siitä pois? ("varsinkin kun se äiti pääsee niitten vaunujen kanssa kulkemaan ilmaiseksi, sehän se vasta on nii-iiin väärin, että pääsee pummilla! Siinä taas käytetään veronmaksajien varoja ihan väärin." ajattelevat nuo hapannaamat varmastikin.) Varmaan silloin nautin sitten siitä, että pääsen näpäyttelemään näitä melko tuoreita äitejä kaikesta, mitä he tekevät, tai ovat tekemättä. Ei silloin kun minun lapseni olivat...

Nuoret sitten taas eivät musiikin kuuntelultaan ja kännykän näpytykseltään sitten näe, tajua tai huomaa, että voisivat tehdä päivän hyvän teon. Eikä se ole edes cool tai muotia, auttaa ja huomioida muita. Eikös se riitä, että kerta vuoteen laittaa johonkin nälkäpäiväkeräykseen 10 senttiä rahaa ja on sitten puhtaan omantunnon omaava, huomioiva mallikansalainen! Tänä päivänä kun muotia on minäminäminäminäminäMINÄ, se oma napa on lähinnä ja se on tärkein, muista viis (ainakin jos niistä ei ole mitään konkreettista, esim rahallista hyötyä, minulle)! Miehet taas ei bussilla kulje, siis keski-ikäiset, kuin poikkeustapauksissa ja harvemmin heitä kaupungillakaan näkee keskellä päivää kuljeskelemassa, korkeintaan kiiruhtamassa palaverista toiseen, asiakastapaamisesta seuraavaan. Yleensä yksin, omalla autollaan, torvi soiden ja punaisia päin kaahaten. Kun on niin kiire, sehän on se tehokkuuden mitta, mitä enemmän on kiire, sitä tärkeämpi sitä on, sitä tehokkaampi! Ei siinä jouda väistämään, tilaa tekemään, ovea aukomaan. Sehän vähentää tehokkuutta ja tärkeyttä!

Ja sitten on tietysti myös aivan ihaniakin ihmisiä liikkeellä, heitä jotka tuovat hymyn huulille ja saavat kiitokset. Mitä se maksaa? Ei mitään, kummallekaan osapuolelle, mutta antaa kuitenkin paljon; hymyn ja hyvän mielen. Uskoisin että se on molemminpuolista.

Neulerintamalla on ollut hiljaista, olen neulonut lähinnä tuota MysticLight-huivia, johon tuli eilen toinen osa. Ihan nätti huivi tuosta on tulossa, tosin väri ei ehkä sittenkään ole ihan minun väri, liian sininen loppujen lopuksi tuo tulos, mitä langasta tulee. Eiköhän tuolle silti löyty ottaja/käyttäjä? Tässä suunnittelin salaiselle neuleystävälleni pakettia, pitäähän sitä huhtikuussakin jotain kivaa laittaa, ehkä tähän pääsee mukaan jotain itsetehtyäkin? Ainakin kaivoin esiin tuossa jo saumurin ja ompelukoneen, tuli surautettua saumurilla sitten useampi harso ja flanelliliina, sekä tein tytön vaippoihin sopivia imuja isomman pinon. Osa noista menee vauvaviemisiksi, josko nyt viikonloppuna päästäisiin viimein katsomaan sellaista vajaat 2kk vanhaa jässikkää (joka noin fyysisesti on jo nyt isompi kuin meidän pikkuprinsessa, joka sentäs on yli 5kk).

Upea päivä!

Tytön syntymän jälkeen melkein varmaan upein päivä - tai no taitaa tuo ristiäis- & vihkipäivä mennä juuri ja juuri ohi. Niin ja olihan se upea päivä kun saatiin tuoda neiti kotiin sairaalasta... Mutta siis, herättiin aamulla pitkien yöunien jälkeen! Likka kun nykäisi velliä vielä pikkuannoksen kello 23 ja jaksoi nukkua siihen asti kun isillä soi kello töihinlähtemistä varten! :-o Eli siis koko yö nukuttu. Täytyy vain ajatella, että ehkä se on vain esimakua tulevasta, ettei liikaa usko siihen, että kaikki yöt tästä eteenpäin tulevat aina menemään noin.

Mikä ihaninta, sängystä löytyi sitten niin iloinen, nauravainen pikkutyttö että äitiäkin nauratti, vaikkei mikään aamuihminen noin muuten olekaan. Tyttö nauroi aivan hepulissa vaippaa vaihdettaessakin, oli niin hauskaa eikä kyllä maailmassa varmastikaan ole kovin montaa sen suloisempaa ääntä kuin pienen ihmisen nauru! Aamupäivä hurahti hetkessä ja tuli tytön aamupäiväuniaika - ne hän nukkui todella suloisesti omassa sängyssään ilman erillistappeluita, harvinaisempaa herkkua sekin. Kahden tunnin unien jälkeen meillä oli taas niin sirkeä ilopilleri talossa, ettei rajaa.

Lähdettiin asioille, piti käydä mm kaupassa. Ajattelin sitten kiertää parissa muussakin paikassa samalla ja neitihän oli matkassa mukana todella nätisti, hymyili, flirttaili, naureskeli ja vähän kommentoi. Kotimatkalla sitten alkoi jo iskemään väsyhepu, iltapäiväunien aika painoi päälle ja oltiin vielä reissussa. Kotipihassa tuli sitten jo itku, kun äidillä kesti auton kiertämisessä liian kauan, kun vielä postilaatikollakin kävi välillä. Mutta kun sisälle sai kaukalon, oli meillä taas nauravainen ilopilleri, joka oli aivan vilpittömän onnellinen siitä, että tulimme kotiin. Siinä sitten naureskeltiin, lörpöteltiin ja nykittiin äitiä hiuksista. Syötiin kunnon ateria taas mammaa ja päästiin sitten iltapäiväunille pihalle, jonne jäätiin samantien nukkumaan, ei tarvinnut erikseen nukutella tälläkään kertaa.

Postissa sitten oli äidille jotain hienoa, eli SNY:ltä tuli paketti! Eikä yhtään haitannut, vaikka sitä on tässä saanut odotella, sen verran kiva paketti oli, että korvaa kyllä odotuksen. Poltteli availla se samantien, mutta kun piti neiti laittaa unille - niin se on arvojärjestys meidän taloudessa nykyään. Mutta nyt on aikaa ihailla noita lankoja ja miettiä mitä kivaa noista saakaan - neidille varmasti jotain ensi talveksi. Jotain lämmintä, merinovillaista...

Tässä tämä paketti, kaunis ulkoa, mielenkiintoisia ääniä kun tuota käänteli. Jokin rapisi, mutta mikä?

Äkkiä teipit auki ja laatikko auki, sisältä paljastui kortti sekä pussukka, jossa on lankaa ja paperipussi, jonka sisältö rapisee. Tarkemmassa tarkastelussa havaittiin, että:

Pussi sisältää kerän SandnesGarnin Smart:ia, kerän Lanett Superwash 100% merinovillaa, neljä vyötteetöntä kerää, jotka taitavat olla Smart:ia myös sekä paperipussissa oli Enkelineväspussin nappiloota! Ou JEEE! KIITOS TUHANNESTI SNY!

Katsoo nyt miten ilta menee, mutta en usko että tästä ainakaan huonommaksi muuttuu... tälläisiä päiviä lisää, kiitos!

Kiinnostaa kiviäkin näemmä...

Viime viikolla kävin kirpparilla, niin eikös siellä ihan tuntematon, keski-ikäinen nainen tule jututtamaan; minkä ikäinen lapsi, tyttö vai poika? Ei se mitään, kivahan se on jutella ihmisten kanssa. Seuraava kysymys oli sitten että "kääntyykö jo?" ja kun sanoi että kääntyy ja harjoittelee ryömimistä, niin hän suunnilleen syytti valehtelijaksi; ei tämän ikäiset vielä kuulemma sellaista tee! Eilen kaupassa kassajonossa alkoi vaunuista kuulumaan hihkumista, ei mitään hätä-itkua vaan kommentointia tyyliin "äiti, hereillä ollaan täällä, on vähän kuuma ja vaunut seisoo paikoillaan!" Eikös tavaroita pakkaamassa ollut, myöskin keski-ikäinen täti tule sitten siihen, ota vaunujen aukon edessä olleen harson sivuun ja työntää käden vaunuun "kun on tutti tippunut!". Meinasin näppästä näpeille, millä oikeudella hän menee lääppimään minun lastani! Kun ei tiedä missä ne hänen kädet ovat sitä ennen olleet... :-p No tietty tämän operaation jälkeen nämä perinteiset ikä, tyttö vai poika kysymykset ja sitten "imetätkö vielä ja riittääkö tisseissä maito pikkuiselle?"

Kerrottakoot tähän, että jostain syystä en ole koskaan pitänyt tissi-sanasta, en varsinkaan tässä yhteydessä, en kyllä muissakaan. Ehkä olen jotenkin tiukkapipo ja estynyt ihminen, muutenkin imetys on ollut "meidän tyttöjen juttu", eli kahdestaan olemme keskittyneet siinä toinen toisiimme; minä neitiin, neiti maidon nauttimiseen. Hän on saanut rintamaitoa, hän on ollut rinnalla ja syönyt mammaa. Ei tisulla, ei tisutellut, ei tisumaitoa nauttinut. Joskus meillä imutellaan viekussa, lähinnä öisin/aamuisin, kun äiti ei ole vielä ihan hereillä ja tytöllä on jo nälkä.

Omalla tavallaan myös tuo kysymys imettämisestä ja maidon riittämisestä on omalla tavallaan minun korviin kuultuna myös jonkin verran asenteellinen ja jopa syyllistävä. Kuin siinä kysyttäisiin kriteereitä hyvälle äitiydelle; sellainen on hyvä joka imettää ja jolla riittää maitoa vaikka nelosille. Mikä minä olen vieraille ihmisille tiliä tekemään siitä, millaista ruokaa lapseni saa? Miksi se vieraita edes kiinnostaa? Ymmärrän hyvin kyllä sen, miten korvikkeeseen turvautuva voi helposti tuntea olonsa huonoksi ja syylliseksi, kun ventovieraatkin kaupassa kyselee imetyksestä! Eikö tärkeintä kuitenkin ole se, että lapsi saa riittävästi ruokaa, ei se, tuleeko se ruoka rinnasta vaiko pullosta?

Meillähän syödään iltaisin nykyään velliä, menee 2dl ihan kummasti pullosta nautittuna. Ja että meillä on isi nauttinut kun saa pullon antaa tytölle! Hän pääsee mukaan tähän ruokkimiseen, osallistuu myös tytön ravinnonsaantiin. Mieshän olisi suunnilleen joka päivä punnitsemassa tyttöä; onko painoa tullut hyvin kun on saanut hyvää ruokaa? Ei niin että mies pitäisi mammaa jotenkin huonona ruokana, mutta tottahan se tekee hänellekin niin hyvän mielen, kun hän kelpaa myös ruokkijaksi, se ei enää ole vain äidin ja tytön välinen juttu. Onneksi on tyttö hyväksynyt pullon ilman mukinoita! Ovat nuo niin suloinen näky yhdessä, ilta-aterialla, isi ja tytär, että siinä kyllä äidin sydän sulaa. Sitten äiti saa melkein unessa olevan tytön vielä rinnalleen, siihen tyttö sykertyy onnellisena huokaillen, vähän kurluttaen (nykyinen "juttelu" tulee jostain syvältä kurkusta kurlutuksena), kädellään vielä sormesta kiinni ottaen, ennen kuin nukahtaa. Ja kun hän nukkuu, ei häntä malttaisi laskea sänkyyn; hän on vielä niin pieni, lämmin, tuoksuu vauvalle, maidolle, vellille... Pitkät ripset heittävät varjot poskille, pieni käsi puristuu nyrkkiin posken viereen, suu on vielä imuttelu-asennossa, huulet kuin punan levittämistä varten rajattuina. Pieni ja lämmin paketti, niin rakas, niin ihana, niin suloinen.

Sen kuvan tytöstäni olen painanut syvälle sydämeeni, kultaisten muistojen joukkoon. Niin nopeasti kun hän kasvaa, vain hetken hän on pieni, vauva, avuton, meihin vanhempiinsa turvautuva. Eikä hän enää koskaan ole näin vauva, ei enää tänään kuten eilen vielä oli, päivä päivältä hän oppii, kehittyy, kasvaa. Silti siellä minun sydämen sopukoissa on kuva siitä pienestä tuhinapussista, omasta vauvasta. Niin rakkaasta, mittaamattoman rakkaasta.

Naistenpäivän iltana

Nyt on hiljaista talossa, tai no kyllähän tuo Puippari jotain tuolta sängystänsä äsken kommentoi, unissaan jutustaa pikkuinen. Oli potkinut peiton pois päältä, pää oli aivan sängyn yläreunassa kiinni ja tutti tippunut posken alle. Laitoin neidin parempaan asentoon nukkumaan, tutin takaisin suuhun, peiton päälle. On tuo vain niin ihana ja suloinen pakkaus!

Yksi syy hiljaisuuteen voi olla, että mies on polttareissa & tuplavarpajaisissa. Miehen kaveri kun sai tuossa 3 viikkoa sitten pojan ja alkoi varpajaisia järkkäämään. Muisti sitten, että eihän minun mieskään ole varpajaisia pitänyt ja entäs ne polttarit, nekin on pitämättä. Muutama puhelu, vähän järjestelyitä ja niinpä lähti minun mies sitten kaverin varpajaisia juhlimaan huomatakseen olevansa omissa polttareissaan. Hieman jälkijättöisesti nuo polttarit & varpajaiset tulevat miehelle - tyttö on jo 4.5kk vanha ja häistäkin on huomenna kulunut 3kk. Saas nähdä koska ja missä kunnossa mies tuolta kotiutuu... ;-)

Tässä olen hiljakseen neulonut sukkaa yhteen sukkavaihtoon, innostuin osallistumaan "pitsiä vai palmikkoa" vaihtoon. Kävin läpi netistä löytyvät sukkaohjeet, pari kirjaa ohjeita, kokeilin muutamalla eri langalla muutamaa eri ohjetta ja lopulta päädyin sitten itse ideoimaan mallin, jolla sukan toteutan. Hiljakseen tämä neulonta on sujunut ihan siksikin, että niskat ja hartiat pamahtivat tässä viikolla aivan itkujumiin. Ei pää kääntynyt mihinkään ja ei voinut kuvitellakaan neulovansa. Kauhea tilanne, hieronta sattui aivan tajuttomasti, neuloa teki mieli, mutta puikot jos käteen sai, niin sattui jo sekin. Sitten piti tietty tyttöä nostella, peppua pestä ja muutenkin pientä hoitaa, välillä huulta purren etten ääneen itke. Otin lihasrelaksantin, kävin hierojalla ja nukuin hyvät unet - nyt jo pää kääntyy hieman. Tänä iltana en tuota relaksanttia voi ottaa, pitää pysyä sen verran tajuissaan että saa yöllä tytön hoidettua (mies hoiti tuon viimeyön, eli saatoin hyvin ottaa lääkkeen), tuolla pillerillä kun on sellainen vaikutus että uni tulee melkein ennen kuin pään saa tyynyyn...

Tänään oli kyllä muuten hyvä päivä, kävimme vielä yhdessä rautakaupassa katsomassa laattavalikoimaa ja kyllähän sieltä "the laatta" löytyi, eli se, joka tulee kosteisiin tiloihin seinille. Näköjään se on noissa sisustusmateriaaleissakin se, että kun oikean löytää niin sen tietää. Onneksi menee miehen kanssa yksiin tuo maku noissa sisustusmateriaaleissa, samantein molemmat totesivat, että tuo se on. Maanantaina saadaan sitten ilmoitella rakennusmestarille mitä halutaan materiaaleiksi, nyt ne alkavat olemaan kasassa. Vielä pitänee katsoa, mitä tulee hanoiksi ja suihkuksi, täytyykö niitä hieman adjustaa. Niin ja maalit & tapetit - nekin pääsääntöisesti ovat jo päätetty. Sisustustyöt tuolla uudessa kodissa alkavat sitten pääsiäisen jälkeen, eipä siihen ole enää kauaa siihenkään.

Käytiin tuolla uudella talollakin, mallailtiin laattoja seiniin. Näyttää tosi avaralta ja valoisalta, kävin ensimmäistä kertaa kiipeämässä yläkerrassakin. Vaikka mm tytön tuleva huone on pohjoisen suuntaan ja siten ehkä hieman pimeähkö niin ainakin tämän päivän auringonpaisteessa se oli valoa tulvillaan! Kyllä tuosta tulee vielä ihana koti...

Mutta jos nyt ottaisi vielä jotain pientä yöpalaksi (liian myöhäistä iltapalalle) ja sitten menisi nukkumaan. Puippakin kun nukkuu niin tyytyväisenä, niin parasta se olisi itsekin nukkua. Tuossa kun oli viikolla muutama yö, että ei nukuttu niinkään hyvin, vähän kaikki ilmeisesti neitiä harmitti. Lähinnä aivan näitä päiviä tuloillaan oleva hammas varmaankin...

Reippailua

Tuli tosiaan harrastettua reippailua, kävin nimittäin kaupalla päivällä Neidin kanssa. Lykkäsin siis vaunuja pirteässä talvikelissä reilut 5km... tälläiselle sohvaperunalle ihan hyvä suoritus! Eikä matkaan mennyt kuin noin 30 min suuntaansa. Hidasta, täytyy petrata! No onhan tuo sentään noin 5km tunnissa vauhtia ja ottaen huomioon että jäin takaisin tullessa katselemaan moottoritien liikennettä hetkeksi (seliseli). Ei ollut mikään kiire! Hain postista paketin ja kävin kiertämässä kaupassa katselemassa löytyykö mitään mielenkiintoista. Tuli ostettua sitten mm tuore patonki, ei voinut ohi kävellä... siinähän sitä saa hyvin niitä kävelemällä kulutettuja kaloreita takaisin! Tarkoitushan olisi pudottaa painoa tästä ainakin 5kg, mieluiten 10kg vielä ennen elokuun alkua. Kunnianhimoinen tavoite, myönnetään. Ehkä tuo 5kg voisi olla saavutettavissa, eihän se olisi kuin 1kg per kuukausi. Laihduttamaanhan ei imetysaikana suositella, mutta jos syön sen saman perusruoan kuin nyt, hieman tosin katson, mitä syön ja miten paljon, sekä lisään tuota liikuntaa, niin eiköhän paino muutu minulle edullisempaan suuntaan?

Lueskelin tuossa kirjoittamiani juttuja odotusajalta - nyt vasta sitä tajuaa miten rankkaa se olikaan henkisesti, varsinkin aluksi. Sitä tajuaa miten rikki oli sydämestä, miten vähän sitä enää jaksoi uskoa ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Miten sitä pelkäsi kaikkea mahdollista, aiheellista ja aiheetontakin. Ja miten onnellinen, rakastunut ja siunattu sitä onkaan, kun saa nyt aamulla herätä pienen neidin ääntelyihin, käsien ja kasvojen tutkimisiin, naureskeluihin tai kun illalla nukahtaa siihen pinnasängystä kuuluvaan tuhinaan. Kaunein ja rakkain asia maailmassa, oman tytön äänet... tai kun vielä unesta raukea, lämmin tyttö tulee tuolta pihalta, raittiilta ulkoilmalta tuoksuen, vaunujen kätköistä hereille, käpertyy vielä rintakehää vasten, roikkuen unen ja valveen rajalla. Miten se silkkitukka tuoksuu natusanille ja vauvalle, miten pienenä hän vielä siinä onkaan, turvassa sylissä, lähellä. Avuton, elämän alkutaipaleella oleva, silti jo niin iso, määrätietoinen, utelias tyttönen. Kun ajatteleekin miten lähellä oli se, ettemme häntäkään olisi saaneet, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Meidän esikois-kuopus, jolla on omat aivan erityiset suojelusenkelit.

Osallistuin tässä sitten vielä yhteen sukkavaihtoon, pitäisi neuloa palmikko- tai pitsisukat. Nyt on monta mallia käyty läpi ja useampi mielenkiintoiseksi havaittu. Tuosta Favorite socks-kirjasta voisi tehdä parikin eri mallia ja eilen tuli postissa Knitting on the Road-kirja - siinäkin kivoja ohjeita. Täytyy tässä mallailla, millä saisin tehtyä parhaiten vaihtoparin jalkaan sopivan sukan ja mikä näyttää parhaimmalta sitten omaan silmään. Lankaa tässä värjäilin, kun ei kotoa löytynyt sopivaa suoraan käytettäväksi, saa nähdä miten nuo onnistuvat nuo värjäykset. Väreinä on kool aid:it ja niillä nallea värjään, niitä joita tammikuussa ostin juuri ennen lankahamstereitten alkamista. Hitaastihan tämä värjäys nykyään käy, kun olen samalla sitten se seuranpitäjä tuolle tytölle, mutta en valita. Tulee sitä hitaastikin tehtyä! Neuleissa aloittelin tässä jo joululahjojen tekemistä, ei voi olla liian aikaista! ;-) Se tulee kuitenkin joulukuu yllättävän äkkiä, varsinkin jos näihin iskee ufoutuminen jossain vaiheessa... Toisen sukan syndrooma vaivaa yhä, tusta seiskaveikan jättiraidasta on yksi polvisukka valmiina, mutta toista en ole saanut tehtyä. Eiköhän sekin tulisi nopeasti, kun vain ottaisi puikot käteen ja tikuttaisi.

Neljä kuukautta..

Vaikea ajatella että siitä on jo niin kauan, kun heräsin ensimmäistä kertaa äitinä... niin se menee aika nopeasti ja tyttö oppii kaikkea uutta ja ihanaa joka päivä. Nyt suosikkina on nauraminen, varsinkin äiti on todella naurettava tapaus ilmeisesti. Riittää että ojennan kädet tyttöä kohden, niin johan nauru alkaa kuulumaan.

Viikonloppu oltiin taas anoppilassa, kuulemma pitää nyt useasti käydä, kun tyttö kasvaa niin vauhdilla. Tuli sitten ensimmäiset utelut jo siihen suuntaan, että koskas seuraavaa lasta meille suunnitellaan... Anoppi ei niinkään suoraan, mutta miehen lapsuudenkaverit kylläkin, heitäkin kun tuli nähtyä. Teki mieli sanoa, että eihän tämä esikoinen ole kuin neljä kuukautta ja häntäkin se melkein kuusi vuotta tehtiin, että ei se ole ihan niin yksinkertaista. Sitä ei tiedä kauanko menee seuraavan saamiseen ja saadaanko koskaan.

Meillä on kohta pieni maailmanvalloittaja täällä. Nyt jo tehdään kauheasti liikekannallepanoharjoituksia ja etenemistä on havaittuna useampaan otteeseen. Selällään kun on ja sattuu sopivat lattiamateriaalit, joista potkia vauhtia, niin äkkiä on parin metrin päässä siitä mistä lähti. Eli siis kantapäillä työntää lattiasta vauhtia ja liukuu selällään kauhean ähinän ja puhinan säestämänä. Lelukaarella pyöritään ympäri-ympäri-ympäri, kunnes ollaan jossain ihan muualla kuin kaaren alla ja silloin tulee suru, kiva lelu katosi! Lisäksi osataan pyörähtää 180 sujuvasti suuntaan jos toiseen, vielä ei kieriminen onnistu aivan, yleensä seuraava kääntyminen kun menee vastakkaiseen suuntaan kuin edellinen. Mahallaan ollessaan jalat käy kauheasti, mutta kädet ei aivan osaa vielä lähteä rytmiin mukaan, tuolla tavoin on muutamia senttejä liikuttu, kun on saatu ote esim matosta ja siitä vedettyä itseään käsillä, jalkojen potkiessa vimmatusti vauhtia. Ja mahallaan ei viihdytä kauhean kauaa, kun ei eteenpäin yleensä päästä kauheasta yrityksestä huolimatta. Pakko nähdä kaikkea kivaa, pakko mennä eteenpäin, pakko valloittaa maailma.

Kuka varasti minun pikkuvauvan? Sen pienen tuhinapaketin, jonka kasvot olivat vielä rutussa ajalta ennen syntymää, joka viipyi unimaailmassa, niin suloisena, niin viattomana. Suloinen ja viatonhan tuo on vieläkin, mutta välillä katseessa jo pilkahtaa ilkikurisuus, melko juoni ilme, joskus velmuillaan. Mitä lie suunnittelee? Kontaktia haetaan paljon, jos ei heti tapahdu niin volyymi nousee hetkessä yli kuulovaurio-rajan. Kauhean huudon päälle, kyynelkarpaloitten vielä koristaessa silmäpieliä, tulee sitten jo nauru, hymy ja onnellinen ilme. Elämä on yksinkertaista, tarpeet on vielä pieniä; unta, maitoa ja seuraa. Eikä hän enää ole pikkuinen, ei enää koskaan niin vastasyntynyt. Mutta omalla tavallaan, päivä päivältä, ihan yhtä rakas tai jopa rakkaampi, ihan yhtä ihana, tai jopa ihanampi.

Käsityörintamalla melko hiljaista valmistuneitten kohdalla. Kauheasti on alkuja, mutta kun innostuu aina yhdestä ja heti perään seuraavasta, niin valmista ei kauheasti ole tullut saatua aikaiseksi. Pari kuvaa sentään, kun jotain olen tehnyt, eli ensin ne jämälankasukkavaihtosukat:

Jämälankasukat:
Lanka: Novita 7-veljestä ja Jussi yht. noin 110g
Puikot: 3mm Bambut
Malli: perussukka tiimalasikantapäällä, raidoitus raitageneraattorilla
Koko: 41

Muuta valmistunutta on sitten pino pikkuisia asusteita, eli sukat ja tumput kavereitten pikkuiselle pojalle ja omalle tytölle kesäpipo:

Pipo:
Lanka: Scholler+Stahl Baby Cotton n 20g
Puikot: 2.5mm Bambut
Malli: omasta päästä, useammasta ohjeesta sovellettua

Sukat ja tumput:
Lanka: Novita Kolibri n. 35g
Puikot: 3mm Addi-pyöröt
Malli: perussukat kärjestä aloittaen tiimalasikantapäällä,
tumput myös kärjestä aloittaen

Noille kahdelle viimeiselle pitäisi vielä kaveriksi tehdä pipo, mutta oikein sopivaa mallia, jossa tuo raitalanka olisi nättiä, ei ole löytynyt vielä. Vinkkejä otetaan vastaan! Kolibrista on tullut pari vaaka-tilkkua tehtyä, siihen peittokeräykseen tuo ei kyllä kelpaa kun on 100% tekokuitua, mutta jos siitä saisi pikkupeiton vaikka tehtyä "käärepaperiksi" noille pikkuneuleille...

Mihin aika karkaa???

Johonkin on taas kadonnut pari päivää että hurahdus vain on käynyt. Juurihan se oli aurinkoinen sunnuntai, kun miehen kanssa käytiin kävelylenkillä, mies työnsi noita vaunuja. Tänään on jo torstai... tuttavapariskunta sai sitten 19.2 pienen pojan, tasan vuosi aikaisemmin minä tein positiivisen raskaustestin, eli hyvä päivä syntyä tuo. Kuvista katsottuna ihan on isänsä näköinen tuo poika, vai niin kait aina sanotaan... Nyt on sitten pikkuiset sukat ja tumput valmiina tuolle, myssyä tässä aloittelin ja purin, aloitin uudestaan ja purin taas... ei tule mieleistä noista langoista tehden, ei millään... Eli täytyy siis säveltää! Sehän minulta parhaiten onnistuu.

Tänään oli neuvolapäivä meillä, käytiin hakemassa rota-rokotteen toinen osa ja samalla punnittiin ja mitattiin pituus. Painoa olikin tullut puolisen kiloa lisää kuukaudessa! Kyllähän tuon huomaa, ei tarvitse paljoa neitiä nostella niin hauiksissa tuntuu. Ihanainen käsipaino meillä siis... Rota-rokote oli aivan "hyi-yök-kauheaa!" ja sen kyllä kuuli koko terveysasema. Aivan kuin olisi pahempaakin tehty kuin rokotetta annettu... Itku ja huuto onneksi loppui taas kun äidin syliin pääsi, pientä teatraalista nyyhkettä vain kuului kunnes uni voitti. Vähän tuli vielä protestia, kun tytön kiedoin tuohon kapaloon ja laitoin turvakaukaloon, sitten unet jatkuivat tyytyväisenä taas.

Kävi kyllä harmittamaan tuossa kaupan pihalla, autoni kun oli siinä parkissa apteekki-neuvola-kauppakäynnin ajan ja kun kotiin olin lähtemässä, nostin turvakaukalon autoon. Samaan aikaan viereiseen autoon meni äiti noin vuoden ikäisen tytön kanssa takapenkille istumaan. Ajattelin ensin että äiti laittaa tytön turvaistuimeen, mutta ei, siihen he istuivat takapenkin keskipaikalle. Isä istui sitten ajamaan autoa... näin sitä taas "turvallisesti" kuljetettiin lasta sylissä. Eihän heillä matka ollut kuin pari-kolme kilometriä (ajoivat edessäni osan kotimatkastani, joka meillä tietä pitkin on noin 6km, linnuntietä pääsisi paljon lyhyemmin), mutta kun juurihan se on ne tutut tiet, joilla sattuu eniten kolareita/onnettomuuksia... tuli vain niin paha mieli tuon pienen tytön vuoksi, onneksi ei mitään käynyt (tuollakaan) matkalla.

Ajattelin vain että jos tulee äkkijarrutustilanne, niin ei siinä mitkään voimat pidä pikkuista äidin sylissä suojassa ja turvassa... toinen tunne mikä tuli oli viha. Viha vanhempia kohtaan, ajatus siitä miten vähän he välittävät lapsensa hengestä ja turvallisuudesta. Että se lapsi ei merkitse heille niin paljoa, että turvaistuimen ostaisivat pienelle, jos kerran on autoonkin varaa. No jos se auto oli vaikka isovanhemmilta lainassa ja kun itsellä ei ole autoa ja sitä myötä jatkuvaa tarvetta turvaistuimelle? Mutta saahan noita turvaistuimia vähän käytettynäkin melko halvalla...onhan siinä sitten se, että pitäisi tuntea ja luottaa siihen edelliseen omistajaan, että ei ole kolhittu ja kolaroitu se istuin. Itse en koskaan antaisi itselleni anteeksi, jos minun pikkuiselle tapahtuisi jotain, joka olisi estettävissä suht yksinkertaisin konstein. Onhan se turvaistuin kallis ostos, mutta niin on tuo tytärkin meille, kalliimpi kuin mikään turvaistuin, mikään rahasumma maailmassa. Hyvähän se on minun sanoa, meillä on varaa kulkea kahdella autolla, kummassakin autossa telakointiasema turvakaukalolle. Eipä meillä noin muutenkaan turvallisuusvarusteista tingitä eikä onneksi tarvitse taloudellisesti ajatella noissa välineissä, mielummin säästetään sitten muissa jutuissa. Minut ja veljeni kun on opetettu pienestä pitäen kulkemaan autossa turvavöissä ja sen minä aioin tyttärelleni opettaa myös. Eihän se turvavyö tai turvaistuin ihan 100% suoja ole kuitenkaan, mutta se on helvetin paljon parempi kuin moni muu asia ei. Liian paljon vain näkee näitä äidin sylissä kulkevia lapsia, joskus kummallakaan ei ole turvavyötä, joskus äidillä on turvavyö ja lapsi sitten äidin käsien varassa ja joskus lapsi sylissä on samalla lantiovyöllä kuin äiti. Sattuu joka kerta sydämeen ja mieli tekisi soittaa poliisille - vai taitaa heillä olla tärkeämpiäkin juttuja kuin nuo...

Mutta siis tuosta ajan karkaamisesta, vaikea ajatella että nyt on jo helmikuu loppusuoralla hiljalleen. Meidän tyttö on kohta 4kk vanha, vastahan hän syntyi! Vuosi sitten hän oli vasta tämän tekstin pilkkuakin pienempi, aivan pikkuriikkinen...

Asunnolle tehtiin eilen kuntotarkastus ja hyvähään se kertoi. Eihän tästä viitsisi muuttaa pois, kaikki tarvittava lähellä, asuinalue mukavaa, asunto kiva, naapurit kivoja. Mutta kun tuota tilaa ei ole, ei ole tilaa tytön kasvaa isoksi. Tytön lelut valtaavat jo nyt tilaa olohuoneesta, sänky on meidän makuuhuoneessa ja jossain vaiheessa olisi kiva, jos hänellä olisi oma huone, tässä asunnossa ei sille ole mahdollisuutta, vaikka tässä kuinka kolme huonetta onkin. Tuo toinen makuuhuone on niin täynnä tavaraa työhuoneena palvellessaan, lisäksi se on sen verran pikkuinen, että ei sinne mahdu oikein kaikkea sitä mitä olisi kiva työhuoneessa olla. Uuteen taloon sitten tulee sellainen työpöytä, jolla pystyn pitämään saumuria ja ompelukonetta, miehen tietokoneen lisäksi. Minun tietokone kun majailee yleensä olohuoneessa, kiitos langattoman netin, tätä on helppo käyttää missä vain. Nykyään miehen tietokone on tuossa Lundian hyllykössä olevassa työtasossa, ei pahemmin laskutilaa siinäkään.

Tänään mennään käymään rakennustyömaalla katsomassa miten homma edistyy. Tuntuu toisaalta että aikaa on vaikka ja kuinka vielä, mutta yllättävän nopeasti se sitten koittaa kesäkuu ja muutto. Nyt valitaan noita lattiamateriaaleja, eilen taidettiin löytää molempia miellyttävät kaakelit kosteisiin tiloihin. Eipä sitä olisi vuosi sitten uskonut, missä tilanteessa tänään ollaan; pienen tytön äitinä, aviovaimona, omakotitaloa rakennuttamassa, muuttoa suunnittelemassa. Niin ne elämässä joskus käyvät haaveet ja toiveet toteen kuitenkin, kaikesta huolimatta...

Väsyttää....

Äitiys osaa olla aika väsyttäävää välillä. Kun sitä on melkein koko yön valvonut, pari pientä torkahdusta tosin onnistui saamaan ja sitten vielä pitäisi päivä seurustella niin jossain vaiheessa leuat on lähellä repeämistä. Mutta kun tyttö hymyilee ja naureskelee, niin eihän tuolle osaa edes olla vihainen, on sen verran söpö ilmestys. Taitaa tehdä jo hampaita tuo pikkuinen, sen verran kaikkea mahdollista viedään suuhun ja niitä jäystetään noilla kovilla ikenillä ahkerasti. Viime yönä jopa imetettäessä piti välillä testailla ikenien puruvoimaa (jota on yllättävän paljon, sen varmaan naapuritkin kuulivat - oli äiti hetkessä aivan hereillä). Miehelle pariin otteeseen ehdottelin, että jos vähän panadolia annettaisiin kun toinen vain känisee, vaikka kaiken pitäisi olla ok, mutta mies on sen verran vastarannankiiski aina noissa lääkitysjutuissa, ei itselleenkään päänsärkylääkettä halua ottaa jos ei ole aivan pakko. Mielummin hoidatuttaa vaikkapa hieronnalla ja sympatian haulla (teatraalista voivottelua ja huokailua kun on pää niii-iiiin kipeä). No toisaaltahan on parempi kun ei liikaa ota lääkkeitä eikä liian helposti ota niitä, mutta onko tarpeen sitten kärsiä kivuista? Ja kun ei tuosta pikkuisesta tiedä mikä häntä valvotuttaa... Mennyt muuten yöt niin loistavasti reilun kuukauden verran, yhdellä yösyötöllä ja 5-7h yhtäjaksoisessa univaiheella (jonka jälkeen se syönti) ja siihen päälle 3-4h unta.

Kauheasti suunnitelmia, tilasin tuossa pari kestovaippaa ensi kesän häitä varten (toivottavasti arvioin koon oikein ainakin melkein) ja nyt on päässä parikin ideaa ommeltavaa mekkoa varten. Ehkä sorrun ostamaan vaaleanpunaista unikkoa? Mies huolehti tuossa, että sen mekon pitää olla sen mittainen, että se päällä voi sitten kontata, sen vuoksi sitten piti tilata nuo pitsihörhelöpeppu-vaipat... eli ne sitten vilkkuisi sieltä mekon alta neidin mennessä miljoonaa eteenpäin. Saa nyt nähdä, häitten aikaan typsy on noin 9.5kk, eli ei välttämättä vielä konttaa, mutta jos merkit pitää paikkansa (jo nyt kauhea kiire olisi päästä eteenpäin matolla ollessa ja yritystä on ilmassa) niin voihan tuo jo mennä vauhdillta, ainakin otsanahkaa rypistäen. Neliöliinaa myös tässä jo suunnittelin, sillä voisi tyttöä kantaa tarpeen tullen kesken häiden, jos ja kun pikkuinen väsähtää...

Lankahamsterointi on edennyt paremmin kuin arvelin aluksi. Ei ole tehnyt mieli mennä lankoja ostelemaan, eli hyvin pärjää ilmankin näköjään, tai no siis noiden varastojen turvin. Tässä olen neuloskellut nyt jämälankasukkia Novita-klubin vaihtoon, sitä ennen tuli pari pikkupipoa neulottua (pitänee kuvata nuo ja raportoida että saa kulutetut grammat ylös) ja aloittanut muutamaa neuletta. Se että valmistuuko nuo on ihan eri asia... toinen noista aloitetuista on Trio-jätski pulkkapeitto ensi talveksi typsylle, eli ruskeaa, vaaleanpunaista ja valkoista Huopasta pienillä puikoilla vinoraitaisena. Tarkoituksena ei ole huovuttaa tuota, huopuu kyllä käytössä sitten sen mitä huopuu. Isoilla puikoilla ja huovutettaessa tuosta Huopasesta tuppaa tulemaan sen verran peltiä, että se ei ole ihan sellaista, mikä olisi mieleen, mielummin huovutan hahtuvaa. Hahtuvaa vain ei satu olemaan kotona yhtään (ihme!) ja ei mahista sitä huovutella.

Tänään meinasin kirpparilla sortua lankaostoksiin, onneksi oli myyjä hinnoitellut langat sen verran yläkanttiin että jäivät ostamatta. Muutenkin ihmettelin muutamien tuotteiden hintoja ja hinta-laatu suhdetta. Jos likainen, käytetty body maksaa saman kuin uusi kaupasta, niin kumpi kannattaa ostaa? No ehkä ekologisesti ajatellen se käytetty, onhan se kierrätystä, mutta sellainen likainen vaate ei kyllä houkuta ostamaan, ei ainakaan siihen hintaan. Ainoa mitä ostin oli 90cm mitoituksella oleva sadetakki. Pakko uskoa että tuo meidän pikkupirpana on jonain päivänä sen kokoinen, että tuo jää pieneksi... Ehkä ensi vuonna tuo on sopiva? Mutta oli niin ihana, että en voinut jättää ostamatta, vaikka mies voikin sitten huokailla että mitä järkeä. Onhan se pinkki ja siinä on pinkkejä kissoja. Mitäs muuta tytölle voisi sadekelillä laittaa ylle kuin tuollaisen ihanuuden? Piristää sateista päivää kummasti, ainakin äidin mielestä. Vielä pitää hommata sitten jostain tuohon sopivat housut/haalarit, hattu ja hanskat (sekä kumpparit!), mutta onneksi ei ole kiirettä. On yksi osa sitä settiä sitten jo valmiina, (turhankin) hyvissä ajoin.

Asuntorintamalla ei uutta, tai sitten paljonkin. Tämä nykyinen koti on myyty (meni ennen ensimmäistä virallista näyttöä) ja tässä saadaan asua kesään asti. Uuteen taloon on hommattuna takka ja keittiökin on tilattu pienin muutoksin alkuperäiseen suunnitelmaan, nyt on sitten materiaalien valintaa tiedossa. Alustavasti on jo laattoja ja kaakeleita katsottuna ja muut lattiamateriaalit melkein valittuna. Sähkösuunnitelmaan piirrätti mies muutokset tänään puhtaaksi, sitä ollaan tässä keskenämme pyöritelty. Sain keittiöön ylimääräisen pistorasiaparin (niitä ei voi olla liikaa!) ja samoin vastaava tuli työhuoneeseen, miehellä kun noita tietokoneromppeita on ihan riittämiin ja vähän päälle. Hyvin tuo homma edistyy! Saa nähdä vain paljonko nuo kaikki muutostyöt maksavat... mutta noilla muutoksilla siitä kodista tulee sisältä sellainen meidän perheen koti, ei jonkin arkkitehdin piirtämän kaltainen valmis paketti. Tosin kohta kuulemma tulee rouvalle sitten limiittikatto täyteen noissa muutoksissa ;-)

Jos tässä neuloisi vähän noita sukkia vielä, tulee jännät raidat kun raitageneraattorilla ne tein. Mukavan näköinen suunnitelma, saa nähdä mitä mieltä sitten olen valmiista sukista, kehtaanko lähettää vai teenkö vielä toiset. Tuosta raitageneraattorista sain (liian) monta uutta ideaa myös, mitä seuraavaksi tekisin... Olisipa sitä aikaa!