Tuli pakattua sitten neidin vaatteita jo laatikoihin; muutto lähenee ja neiti kasvaa kovaa tahtia. Vielä isot vaatteet on jo laatikossa odottamassa muuttoa ja nyt meni sitten pieneksi jääneitä vaatteita laatikkoon. Meidän ihana pikkuinen ei ole enää niin pikkuinen. Jokaisesta vaatteesta tuli jokin muisto mieleen ja ne teki mieli painaa vielä kerran sydäntä vasten, haikeana. Täytyy vain koittaa ajatella että vielä jonain päivänä niille vaatteille on toinen käyttäjä (jollei laiteta neidin serkuille kiertoon, kunhan niitä syntyy lisää, tällä hetkellä neidin serkut kun ovat häntä vanhempia. Pikkulinnut tosin vihjailivat jo, että mahdollisuuksia pikkuiseen serkkuun on ilmassa, nähdään sitten syksymmällä, käykö niin... ;-) )
Olenhan minä kait aikamoinen materialisti, kun noihin vaatteisiinkin liittyy niin monta juttua. Niiden kautta konkretisoituu niin tämä koko äitiys omalla tavallaan, muistan hyvin kun miehen kanssa ensimmäiset pikkupyykit pestiin ja niitä ripusteltiin sitten pyykkinarulle kuivumaan, melkein kyyneleet silmissä. "Ajatteles, näin pieni paita, näin pienet housut, ja kohta näille on käyttäjä!" me juteltiin innoissamme, onnellisina. Nyt se pieni käyttäjä on jo niin iso, ettei nuo vaatteet hänelle enää päälle mahdu (vaikka alussa olivat liian isoja) ja tuolla hän nukkuu sängyssään, uniliina tiukasti kädessään, vielä vähän mustikka-kaurapuuroa poskellaan.
Onhan se kyllä ihana katsella tuota pientä tutkimusmatkailijaa, joka niin vilpittömästi on todella kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Sitä tutkitaan elämään täysin sydämin, suin ja käsin. Jos sitä ei voi syödä, sitä pitää taputtaa. Mitä erilaisempia asioita sitä pääsee taputtelemaan, sitä parempi. Ja jos sen suuhun saa, niin tottahan toki pitää maistaa! Meillä opetellaan aktiivisesti EI-sanan merkitystä, äiti kieltää kaiken kivan. Ehkä se on yksi äitiyden koetinkivistä? Miten hyvin sitä saa neidille opetettua, että katsoa saa, mutta kaikkea ei saa koskea tai laittaa suuhun? Ja ilmeistä päätellen likka kyllä jo tietää, että ihan kaikkea ei saisi koskea; kun jää kielletystä jutusta kiinni on ilme sekoitus riemua (minä osasin ihan itse päästä tänne tutkimaan!), naurua (äiti huomasi mitä minä teen), uhmaa (pakko saada koittaa) ja puhdasta viattomuutta (en minä mitään raplaa mitä minä en saisi!). Samaan aikaan sädekehä ja pirunsarvet päässä. Kiellä siinä sitten vakavalla naamalla aivan kuin tosiaan tarkoittaisit sitä, kun toinen elää täysiä vauvanelämää!
Tänään aamusta kävimme talotyömaalla, siellä on hommat ottaneet taas ison harppauksen eteenpäin sitten viimekäynnistä. Nyt on alakerta laatoitettu, maalaukset on tehty, portaat asennettu ja sähköhommat käynnissä. Pistorasioita, valokatkaisijoita, valoja ja ilmastointilaitteen säätönuppeja on jo vähän joka paikassa asennettuna, portaissa on portitkin paikallaan. Ensi viikolla tulee meidän aikuisten makuuhuoneen kaapisto, sitten seuraavalla tulevat muut kaapistot. Ei enää ole paljoa jäljellä asioita, että tuo on valmis. Siksikin on tullut taas pakkailtua. Seuraavalla käyntikerralla pitänee ottaa kynä, paperia ja mittanauha mukaan ja mittailla noita vaatehuoneita, että osaa suunnitella niihin sisustukset. Tällä käynnillä otin kuvat pihasta talon edestä ja takaa, mitat saan piirrustuksesta. Pitänee nimittäin pihasuunnittelukin tehdä tässä; mihin tulee istutuksia, mihin tulee puuvaja, kompostori, aidat... Orvokkeja jo ostin, ne menevät meillä oleviin ruukkuihin ja muuttavat sitten uudelle asunnolle.
Nallesta olen Haavistolaisia lapasia koittanut tässä neuloa, niihin vain järjestäen tulee se noin 60 silmukkaa lapaseen ja ohuillakin puikoilla (paljon ohuemmilla kuin Nallelle on suunniteltu) tulee minulle liian leveätä lapasta. Pitäisi varmaan vähentää mallikerta, pari noista? Tai sitten jos löytyisi vielä ohuempaa lankaa jostain, Pirkkalanka voisi olla yksi vaihtoehto... Täytyy tässä varmaan hylätä tuo lapasjuttu nyt hetkeksi ja etsiä jokin nätti pitsivillatakki/bolero malli neidille kesähäitä varten. Veli kun vihitään elokuun alussa ja tuttavapariskunta sitten sitä seuraavana viikonloppuna. Mekkoa ei tarvitse neidille etsiä, siitä ovat pitäneet isoäidit ja isotäti huolta. Ongelma vain on se, että minkä niistä mekoista neiti laittaa ylleen, vai pitäisikö kesken hääjuhlien hänen vaihtaa asua. Neuletta tarvitaan sitten illalla, ilman viilentyessä... Eilen kolusin jo Novitan ja Garnstudion ohjeita, tänään täytyy jatkaa, jos tuo likka vielä noita aamupäikkäreitä pitkään nukkuu. On jo nimittäin reilun tunnin vetänyt unta...
Olenhan minä kait aikamoinen materialisti, kun noihin vaatteisiinkin liittyy niin monta juttua. Niiden kautta konkretisoituu niin tämä koko äitiys omalla tavallaan, muistan hyvin kun miehen kanssa ensimmäiset pikkupyykit pestiin ja niitä ripusteltiin sitten pyykkinarulle kuivumaan, melkein kyyneleet silmissä. "Ajatteles, näin pieni paita, näin pienet housut, ja kohta näille on käyttäjä!" me juteltiin innoissamme, onnellisina. Nyt se pieni käyttäjä on jo niin iso, ettei nuo vaatteet hänelle enää päälle mahdu (vaikka alussa olivat liian isoja) ja tuolla hän nukkuu sängyssään, uniliina tiukasti kädessään, vielä vähän mustikka-kaurapuuroa poskellaan.
Onhan se kyllä ihana katsella tuota pientä tutkimusmatkailijaa, joka niin vilpittömästi on todella kiinnostunut kaikesta mahdollisesta. Sitä tutkitaan elämään täysin sydämin, suin ja käsin. Jos sitä ei voi syödä, sitä pitää taputtaa. Mitä erilaisempia asioita sitä pääsee taputtelemaan, sitä parempi. Ja jos sen suuhun saa, niin tottahan toki pitää maistaa! Meillä opetellaan aktiivisesti EI-sanan merkitystä, äiti kieltää kaiken kivan. Ehkä se on yksi äitiyden koetinkivistä? Miten hyvin sitä saa neidille opetettua, että katsoa saa, mutta kaikkea ei saa koskea tai laittaa suuhun? Ja ilmeistä päätellen likka kyllä jo tietää, että ihan kaikkea ei saisi koskea; kun jää kielletystä jutusta kiinni on ilme sekoitus riemua (minä osasin ihan itse päästä tänne tutkimaan!), naurua (äiti huomasi mitä minä teen), uhmaa (pakko saada koittaa) ja puhdasta viattomuutta (en minä mitään raplaa mitä minä en saisi!). Samaan aikaan sädekehä ja pirunsarvet päässä. Kiellä siinä sitten vakavalla naamalla aivan kuin tosiaan tarkoittaisit sitä, kun toinen elää täysiä vauvanelämää!
Tänään aamusta kävimme talotyömaalla, siellä on hommat ottaneet taas ison harppauksen eteenpäin sitten viimekäynnistä. Nyt on alakerta laatoitettu, maalaukset on tehty, portaat asennettu ja sähköhommat käynnissä. Pistorasioita, valokatkaisijoita, valoja ja ilmastointilaitteen säätönuppeja on jo vähän joka paikassa asennettuna, portaissa on portitkin paikallaan. Ensi viikolla tulee meidän aikuisten makuuhuoneen kaapisto, sitten seuraavalla tulevat muut kaapistot. Ei enää ole paljoa jäljellä asioita, että tuo on valmis. Siksikin on tullut taas pakkailtua. Seuraavalla käyntikerralla pitänee ottaa kynä, paperia ja mittanauha mukaan ja mittailla noita vaatehuoneita, että osaa suunnitella niihin sisustukset. Tällä käynnillä otin kuvat pihasta talon edestä ja takaa, mitat saan piirrustuksesta. Pitänee nimittäin pihasuunnittelukin tehdä tässä; mihin tulee istutuksia, mihin tulee puuvaja, kompostori, aidat... Orvokkeja jo ostin, ne menevät meillä oleviin ruukkuihin ja muuttavat sitten uudelle asunnolle.
Nallesta olen Haavistolaisia lapasia koittanut tässä neuloa, niihin vain järjestäen tulee se noin 60 silmukkaa lapaseen ja ohuillakin puikoilla (paljon ohuemmilla kuin Nallelle on suunniteltu) tulee minulle liian leveätä lapasta. Pitäisi varmaan vähentää mallikerta, pari noista? Tai sitten jos löytyisi vielä ohuempaa lankaa jostain, Pirkkalanka voisi olla yksi vaihtoehto... Täytyy tässä varmaan hylätä tuo lapasjuttu nyt hetkeksi ja etsiä jokin nätti pitsivillatakki/bolero malli neidille kesähäitä varten. Veli kun vihitään elokuun alussa ja tuttavapariskunta sitten sitä seuraavana viikonloppuna. Mekkoa ei tarvitse neidille etsiä, siitä ovat pitäneet isoäidit ja isotäti huolta. Ongelma vain on se, että minkä niistä mekoista neiti laittaa ylleen, vai pitäisikö kesken hääjuhlien hänen vaihtaa asua. Neuletta tarvitaan sitten illalla, ilman viilentyessä... Eilen kolusin jo Novitan ja Garnstudion ohjeita, tänään täytyy jatkaa, jos tuo likka vielä noita aamupäikkäreitä pitkään nukkuu. On jo nimittäin reilun tunnin vetänyt unta...
1 kommentti:
Niin tuttuja tunnelmia. Toisaalta on ihanaa, kun oma pikkuinen kasvaa, mutta samalla niin haikeaa laittaa vaatteita pois.
Lähetä kommentti