Reippailua

Tuli tosiaan harrastettua reippailua, kävin nimittäin kaupalla päivällä Neidin kanssa. Lykkäsin siis vaunuja pirteässä talvikelissä reilut 5km... tälläiselle sohvaperunalle ihan hyvä suoritus! Eikä matkaan mennyt kuin noin 30 min suuntaansa. Hidasta, täytyy petrata! No onhan tuo sentään noin 5km tunnissa vauhtia ja ottaen huomioon että jäin takaisin tullessa katselemaan moottoritien liikennettä hetkeksi (seliseli). Ei ollut mikään kiire! Hain postista paketin ja kävin kiertämässä kaupassa katselemassa löytyykö mitään mielenkiintoista. Tuli ostettua sitten mm tuore patonki, ei voinut ohi kävellä... siinähän sitä saa hyvin niitä kävelemällä kulutettuja kaloreita takaisin! Tarkoitushan olisi pudottaa painoa tästä ainakin 5kg, mieluiten 10kg vielä ennen elokuun alkua. Kunnianhimoinen tavoite, myönnetään. Ehkä tuo 5kg voisi olla saavutettavissa, eihän se olisi kuin 1kg per kuukausi. Laihduttamaanhan ei imetysaikana suositella, mutta jos syön sen saman perusruoan kuin nyt, hieman tosin katson, mitä syön ja miten paljon, sekä lisään tuota liikuntaa, niin eiköhän paino muutu minulle edullisempaan suuntaan?

Lueskelin tuossa kirjoittamiani juttuja odotusajalta - nyt vasta sitä tajuaa miten rankkaa se olikaan henkisesti, varsinkin aluksi. Sitä tajuaa miten rikki oli sydämestä, miten vähän sitä enää jaksoi uskoa ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Miten sitä pelkäsi kaikkea mahdollista, aiheellista ja aiheetontakin. Ja miten onnellinen, rakastunut ja siunattu sitä onkaan, kun saa nyt aamulla herätä pienen neidin ääntelyihin, käsien ja kasvojen tutkimisiin, naureskeluihin tai kun illalla nukahtaa siihen pinnasängystä kuuluvaan tuhinaan. Kaunein ja rakkain asia maailmassa, oman tytön äänet... tai kun vielä unesta raukea, lämmin tyttö tulee tuolta pihalta, raittiilta ulkoilmalta tuoksuen, vaunujen kätköistä hereille, käpertyy vielä rintakehää vasten, roikkuen unen ja valveen rajalla. Miten se silkkitukka tuoksuu natusanille ja vauvalle, miten pienenä hän vielä siinä onkaan, turvassa sylissä, lähellä. Avuton, elämän alkutaipaleella oleva, silti jo niin iso, määrätietoinen, utelias tyttönen. Kun ajatteleekin miten lähellä oli se, ettemme häntäkään olisi saaneet, miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Meidän esikois-kuopus, jolla on omat aivan erityiset suojelusenkelit.

Osallistuin tässä sitten vielä yhteen sukkavaihtoon, pitäisi neuloa palmikko- tai pitsisukat. Nyt on monta mallia käyty läpi ja useampi mielenkiintoiseksi havaittu. Tuosta Favorite socks-kirjasta voisi tehdä parikin eri mallia ja eilen tuli postissa Knitting on the Road-kirja - siinäkin kivoja ohjeita. Täytyy tässä mallailla, millä saisin tehtyä parhaiten vaihtoparin jalkaan sopivan sukan ja mikä näyttää parhaimmalta sitten omaan silmään. Lankaa tässä värjäilin, kun ei kotoa löytynyt sopivaa suoraan käytettäväksi, saa nähdä miten nuo onnistuvat nuo värjäykset. Väreinä on kool aid:it ja niillä nallea värjään, niitä joita tammikuussa ostin juuri ennen lankahamstereitten alkamista. Hitaastihan tämä värjäys nykyään käy, kun olen samalla sitten se seuranpitäjä tuolle tytölle, mutta en valita. Tulee sitä hitaastikin tehtyä! Neuleissa aloittelin tässä jo joululahjojen tekemistä, ei voi olla liian aikaista! ;-) Se tulee kuitenkin joulukuu yllättävän äkkiä, varsinkin jos näihin iskee ufoutuminen jossain vaiheessa... Toisen sukan syndrooma vaivaa yhä, tusta seiskaveikan jättiraidasta on yksi polvisukka valmiina, mutta toista en ole saanut tehtyä. Eiköhän sekin tulisi nopeasti, kun vain ottaisi puikot käteen ja tikuttaisi.