Lankahamsterina

Meinasin tuossa jo yhdessä vaiheessa juhlia sitä, että langanosto jäi Suomeen kunnes muistin miten kävi tammikuussa. Kävin terveystarkastuksessa täällä Kiinassa ja kävelin sitten kaupungilla taksia metsästäen ja tottahan toki kotimatka kävi lankakaupan kautta. Sinänsä hyvässä paikassa tuo putiikki, kun siitä vierestä sitten saa taksin tosi helposti aina! Ja jos 500g nallen paksuista 100%villalankaa (huopuu 10%) ja 1kg vauvalankaa (sekoitelanka) maksoivat yhteensä noin 9e niin ei mikään paha hinta! Olisi melkein pitänyt ostaa enemmänkin - sanoo ihminen, joka nuokin langat jemmasi ensin eteisen kaappiin ja sitten muitten lankojen joukkoon "täällähän nämä on olleet jo vaikka kuinka ja kauan!"- henkeen. Parantumaton lankaholisti.

Nyt sitten on tänä vuonna hamsterikuukautena tämä maaliskuu ja tarkoituksena olisi neuloa noita lankoja vähemmäksi, ettei syksyllä tarvitsisi rahdata Suomeen isoja kasoja neulomatonta lankaa takaisin. Jos siis syksyllä Suomeen palataan, vielähän sitäkään ei tiedä. Olen aloittanut, neulonut ja purkanut, neulonut ja sovittanut, purkanut. Villatakkia siis teen itselleni, oikeastaan takkia ja paitaa kumpaakin. Lisäksi vielä on tuollainen jämälankapeitotkin kesken, eli töitä ja puikkoja on sohva puolillaan. Johonkin tulee aina tikutettua pari silmukkaa lisää, mutta mikään ei edistu kovin kovaa tahtia. Ei jaksa neuloa, toinen kaksosista kun on kipeänä ja valvottaa yöt. Päivät menee zombeillessa sitten...Onneksi on edes ayi ja sitä kautta vapautus kotihommista!

Puoli vuotta äitiyttä

Eilen se tuli täyteen, 6kk äitinä. Sitä vain katseli, sylitteli ja suukotteli tuota pientä ihmistä ja ajatteli, miten ihana hän onkaan. Miten siitä voi olla jo puoli vuotta? Miten ihmeessä? Näin nopeastiko se aika menee, juoksee kauheaa tahtia. Sitä on niin onnellinen ja kiitollinen, että tälläisen pikkuihmeen on omakseen saanut, omalla tavallaan sitä on nöyräkin. Eihän tämä ollut mikään itsestäänselvyys, että me saamme lapsen ja vielä juuri tämän ihanaisen pakkauksen, joka on niin täydellinen viimeistä hiustupsua myöten, pikkuvarpaan kynnestä asti. Elämä on ottanut, mutta on se myös antanut, isolla kauhalla, suuria määriä. Se rakkaus mitä nyt saa kokea, se on aivan uskomatonta, ei sen määrää voinut arvata ennalta. Jo kun saa sanoa että "äiti auttaa", saa kutsua itseään äidiksi, miten tärkeää se voikaan olla, miten hyvältä se voi tuntua! Miten sitä tekisi mitä tahansa tuon pikkuisen puolesta...

Neiti on niin isoa tyttöä jo; istuu ihan itse, ilman tukea, syö kiinteitä ruokia, nauttii ilta- ja aamuvellistä. Kun jotain mielenkiintoista näkyy, hän osaa pyöriä sen luokse tarkemmin tutkimaan ja kaikki kiinnostaa, aivan kaikki. Sitä katsotaan kaikkea suu auki, silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Kääntyminen on muutenkin kivaa, tosin välillä iskee dementia, kun on ensin selältä päästy mahalle, niin sitten mahallaanolo käy ärsyttämään (kun ei tuo eteneminen mittarimatotyyliin käy kauhean nopeasti), iskee väsy ja jotenkin unohtuu, miten mahaltaan pääsi takaisin selälleen. Sitä sitten maataan mahallaan ja huudetaan putkihuutoa naama punaisena hetken kuluttua, jos ei apuun ennätä ja ehdi samalla sekunnilla kun turhautuminen iskee. Nauru on niin lähellä, ilo ja hymy aivan pinnan alla, tosin miehiä vierastetaan, väsyneenä naisiakin. Äidin ja isin syli on pop, sinne pitää päästä usein. Kissat on ihania ja ihmeellisiä, tekisi mieli upottaa kädet kunnolla pehmeään turkkiin ja kokeilla oikein sydämen kyllyydestä, tosin kissat eivät tätä ihanuutta oikein tajua ja jaa neidin kanssa. Vaunulenkit ovat kivoja, tosin pitää päästä vaunuihin istumaan, että näkee. Ja aurinkolasit on ihan kamalat, vaikka ne päässä näyttääkin tosi coolilta. Isin ja äitin välissä on paras paikka nukkua, siellä on kiva myös herätä ja potkia jaloilla tosi kovaa patjaan, niin että jytinä käy. Oma ääni on mukava asia kuunnella, niin lörpötys, kiljunta kuin päristelykin sujuu hyvin. On sitä muutamaan kertaan aivan kuin kuultu "äiti" ja "isi", tosin sanojen perimmäinen merkitys ei varmastikaan neidille ole auennut. Yleisimpiä "sanoja" on ollut "kuukii!".

Lankaleikkien suhteen on ollut hiljaista. Tai no paljon sitä on kaikkea tullut aloiteltua, mutta se pitkäjänteisyys näissä hommissa, se loistaa poissaolollaan. Nyt on työnalla mm Mystic Light-huivi, joka on tyssännyt kesken kolmannen vihjeen. Tarkoitushan oli neuloa sitä mukaan kun uusia vihjeitä tulee, mutta jotenkin on takkuillut nyt tuossa vaiheessa, eikä sitten neljäs vihje enää inspiroi. Neidille olen neulonut villahaalaria, mutta kun se on kokoa 80cm (eli ehkä ensi talvena sopiva, jos sitä sitten tarvitaan edes), niin sillä ei ole mikään kiire ja näin ollen inspiraatio neulomiseen on välillä hakusessa. Eiköhän se sieltä syyssateitten mukana viimeistään tule takaisin, jos silloin Suomessa ollaan. Saa nähdä...

Mutta nyt tuli moottoripyörä pihaan, miehellä eka työreissu tälle vuodelle pyörän päällä heitettynä. Niin se vain kesä tulee, ja mikä ihana kesä siitä tuleekaan!